Ariadnen valitus
Ariadnen valitus. Kirjoittanut Friedrich Nietzsche |
Suom. Aarni Kouta. |
- Viel’ lämpöä, lempeä ken mulle suo?
- Kädet tänne kuumat!
- tänne sydän-hiillosmaljat!
- Suorana maassa, värjyin
- kuin puolikuollut, jonka jalkoja lämmitetään,
- ja puistamana, ah, kuumeitten outoin,
- vilun jääota – nuolista väriseväisnä,
- sun ajo-riistanas, aatos!
- Sa sanomaton, sa peitetty, peljättäväinen!
- sa metsämies pilvien takainen!
- Sun maahan vasamoitsemanas,
- sa ilkku-silmä, mua pimeydestä vaanit!
- Niin minä makaan,
- kiemurtelen, kierielen kiduttamana
- iankaikkisten tuskien kaikkein,
- sun osumanas,
- sa metsämies julmin,
- sa tuntematon – jumala...
- Osu syvempään!
- Osu vielä kerran!
- Sydän lävistä, särje tää!
- Miksi kidutat näin
- väkätylsin nuolin?
- Miksi katsot jälleen,
- sa ikiahne inehmotuskan,
- pahansuovin jumal-salama-silmin?
- Et tappaa tahdo,
- vain kiduttaa, kiduttaa?
- Mitä – minusta kidutat,
- sa pahansuopa, tuntematon jumala? –
- Hahaa!
- Sa hiivit luo,
- tulet keskellä sydänyön? – – – – –
- Mitä tahdot?
- Puhu!
- Mua ahdistat, painat –
- Haa! lähell’ olet jo liian!
- Mun kuulet hengittävän,
- mun sydäntäni kuuntelet,
- sa kade, lemmenkade!
- – mille sitten?
- Pois! Pois!
- Miks sulla portaat?
- Vai mielitkö mennä
- mun sydämeeni,
- mun salaisimpiin aatoksiini
- niill’ astua, niinkö?
- Hävytön! Tuntematon – varas!
- Mitä mielit varastaa?
- Mitä mielit urkkia?
- Mitä ilmi kiduttaa,
- sa kiduttaja!
- Sa jumal-teloittaja!
- Vai tuleeko mun koirana maassa
- ryömiä sulle?
- Pois suunnilta innoittuneena,
- lempeä – liehiä sulle?
- Työ turha!
- Pistä vain!
- sa tutkain julmin! Ei,
- en ole koira – sun riistasi vain,
- sa julmin metsämies!
- sun vankisi ylpein,
- sa ryöväri pilvien takainen...
- Jo puhu viimein!
- Sa salama-vaippainen! Tuntematon! Sano!
- Mitä minulta tahdot, sa väijyjä teitten?..
- Mitä?
- Lunnahia?
- Mitä lunnaiksi tahdot?
- Vaadi paljon – niin ylpeyteni neuvoo!
- Lyhyt tili – niin neuvoo mun loinen ylpeyteni!
- Hahaa!
- Sa – minut tahdot?
- Minut – kokonaan?...
- Hahaa!
- Ja kidutat minua, narri,
- kidutat kuoliaaksi ylpeyteni?
- Suo lempeä – ken mua lämmittää vielä –
- ken lempii?
- Kädet kuumat anna,
- anna sydän-hiillosmaljat
- minulle, yksinäiselle,
- jonka jää, jää seitsenkertainen
- opetti janoomaan
- vihamiehiäkin,
- suo mulle, suo,
- vihamies sa julmin,
- suo mulle – itses!..
- Tiessään!
- Siinä hän pakeni, hänkin,
- mun seurani ainoa, viimeinen,
- mun vihamieheni suuri,
- mun tuntemattomani,
- mun jumal-teloittajani!..
- Saavu taas!
- Tuo kidutuksesi kaikki!
- Sua kohti kyynelvirtani
- nyt kaikki juoksee,
- ja sydänliekkini viimeinen
- se sinulle liekkii.
- Oi saavu taas,
- mun tuntematon jumalani! mun tuskani!
- mun onneni viimeinen!..
- (Salama. Dionysos näyttäytyy smaragdisessa ihanuudessa.)
- Ole viisas, Ariadne!..
- Sirot korvat on sulla, minun korvani on sulla:
- Sana viisas niihin kätke! –
- Sen ensin eikö pakko ole itseään vihata, ken itseään
- rakastaa tahtoo?..
- Minä labyrinttisi oon...
Lähde: Lausuntaohjelmistoa. 1929. Toimittanut Helinä Svensson-Timari. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.