Appassionata

Appassionata Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

Oi nostaos silmäsi lintuun tuolla,

kuninkaallisen suureen, siipeen laajaan.

Se loitolla liitää jo ilmojen puolla,

sen potkurit pieksivät sineä taajaan.

Se on minun rakkauteni, mi lähti,

minun intohimoni ilmalaiva.

On määränä nyt sen utuisin tähti,

sitä loputtomin ei säikytä vaiva.

Ei kuunaan pyörrä se takaisin enää,

ei missään maahan se laskea saata.

Tulimyrskyt ja tuulet jos tekevät tenää,

yhä tähyää tähtiä, ei enää maata.

Se on tottunut jäihin ja yksinoloon,

on siipeen sattunut kiveä, nuolta.

Ikihaikeat haavat on viilletty poloon,

on tuhannentuhatta kokenut huolta.

Se on ilmojen Lentävä Hollantilainen,

sen ylpeys uljain on tähtien jata.

Ei huulilta huou sen valitus mainen.

Se ylhäällä odottaa salamata!

Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.