Antikainen
Antikainen Kirjoittanut Oskari Johansson |
- Katsokaa – taivaalla loimut ne palaa!
- Lahtari iskevi selkäämme salaa,
- kyliä polttaa,
- ja karjan vie,
- kotiliedettä raskas
- on rahvaalla tie.
- Siellä, miss kukoisti elämä uhkee,
- kivetkin verisiin kyyneliin puhkee.
- Vaiti on metsä ja puissa on lunta.
- Toiska ei joukkoineen vetele unta –
- myrskynä ryntää
- pistimin nuo,
- lahtarijoukkoon
- se kauhua tuo,
- paniikin vallassa valkoiset oihkaa.
- Tänäänkin muistavat kauhulla Toiskaa.
- Tänään, kun Toiskamme rautoihin saivat,
- muistavat lahtarit kärsityt vaivat.
- Punaiset heille
- tuhon kun toi,
- Karjalan metsissä
- uus sävel nyt soi –
- sehän se lahtarin mieltä niin kaivaa,
- raivohon nostaa, aivoja vaivaa.
- Lahtarituomari katsoo kuin härkä,
- huulet on siniset, niska on märkä,
- Toiska kun seisoo
- ja hymyilee,
- vuoroten hyökkää
- ja torjuelee,
- tuomari tuolillaan vimmassa riehuu,
- silmissään raivo niin pohjaton kiehuu.
- Vaan Toiska on Toiska tänäänkin vielä,
- silmästä silmään kun katselee siellä
- lahtarilaumaa
- ympärillään,
- hymy jäinen on
- terässilmissään,
- aseena hällä on sankaruus suuri
- ja turvana miljoonajoukkojen muuri.
1936
Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.