Alustalainen

Kirjoittanut Lauri Letonmäki


Sävel-merenä Metsola avara soi
sun polkusi kahta paolta,
tuhat-loisteisna kukkaset unelmoi
sen varrella vailla huolta.
Niin kaunis on maailma keväinen,
joka olento onnellinen!
Hedelmällinen, voimaa hersyvä maa
sun polkusi kahta puolta
ylenmääräisen elämän nostattaa,
maan lapsill’ ei kellään huolta.
Häävuodetta lintuset rakentaa,
kukat lempeä tuoksuaa!
Kevät-elämä rikas ja riemukas
sun polkusi kahta puolta.
Sinä kiroten kivistä polkuas
käyt yksin hautoen huolta,
sitä huolta mi otsasi rypistää
ja hartiat köyristää.
Läpi Metsolan aamuisen, autuaan
käyt kuokka olkapäällä,
sinä murheinen, murtunut yksin vaan
sin’ yksin laahustat täällä,
missä kevättä nauttivi luonto muu,
sulla yksin on marraskuu.
Sulle yksin ynseä elämä on,
sin’ yksin kiroat maata.
Kun aamusta laskuhun auringon
sun pakko on paahteessa raataa
hyväks’ aina vain herrasi ahnahan,
tuon kotias vaanivan.
Pesä sulla on perällä korpien,
siellä nälkäinen lapsilauma.
Mut voimasi puserrat puolesta sen,
jolla maat on ja aitat ja aumat,
jolla lato ja laari on täyttymätön,
sydän köyhälle lemmetön.
Taas päivä on edessä pitkä sun
ja nääntävä paahteessa pellon.
Kuin piiskan alla lyö kuokkasi sun
kunis kuulla voit iltakellon.
Taas palajat polkuas laahustain,
kova kannikka palkkana vain.
Sävel-merenä Metsola avara soi
san polkusi kahta puolta,
tuhat-loisteisna kukkaset unelmoi
sen varrella vailla huolta.
Niin kaunis on maailma keväinen –
laps-puoli sä yksin sen!


Lähde: Letonmäki, Lauri 1918: Ohjelmarunoja: 2:nen vihko. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.