Alustalainen

Alustalainen Kirjoittanut Lauri Letonmäki

Sävel-merenä Metsola avara soi

sun polkusi kahta paolta,

tuhat-loisteisna kukkaset unelmoi

sen varrella vailla huolta.

Niin kaunis on maailma keväinen,

joka olento onnellinen!

Hedelmällinen, voimaa hersyvä maa

sun polkusi kahta puolta

ylenmääräisen elämän nostattaa,

maan lapsill’ ei kellään huolta.

Häävuodetta lintuset rakentaa,

kukat lempeä tuoksuaa!

Kevät-elämä rikas ja riemukas

sun polkusi kahta puolta.

Sinä kiroten kivistä polkuas

käyt yksin hautoen huolta,

sitä huolta mi otsasi rypistää

ja hartiat köyristää.

Läpi Metsolan aamuisen, autuaan

käyt kuokka olkapäällä,

sinä murheinen, murtunut yksin vaan

sin’ yksin laahustat täällä,

missä kevättä nauttivi luonto muu,

sulla yksin on marraskuu.

Sulle yksin ynseä elämä on,

sin’ yksin kiroat maata.

Kun aamusta laskuhun auringon

sun pakko on paahteessa raataa

hyväks’ aina vain herrasi ahnahan,

tuon kotias vaanivan.

Pesä sulla on perällä korpien,

siellä nälkäinen lapsilauma.

Mut voimasi puserrat puolesta sen,

jolla maat on ja aitat ja aumat,

jolla lato ja laari on täyttymätön,

sydän köyhälle lemmetön.

Taas päivä on edessä pitkä sun

ja nääntävä paahteessa pellon.

Kuin piiskan alla lyö kuokkasi sun

kunis kuulla voit iltakellon.

Taas palajat polkuas laahustain,

kova kannikka palkkana vain.

Sävel-merenä Metsola avara soi

san polkusi kahta puolta,

tuhat-loisteisna kukkaset unelmoi

sen varrella vailla huolta.

Niin kaunis on maailma keväinen –

laps-puoli sä yksin sen!

Lähde: Letonmäki, Lauri 1918: Ohjelmarunoja: 2:nen vihko. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.