Alkusäkeet

Alkusäkeet. Kirjoittanut Johannes Linnankoski

Jospa oisin laululintu

riemurinta pieni,

yöt ja päivät laulelisin,

se ois minun työni.

Ettäkö olla laulaja,

voi ajatusta hurjaa,

Väinön kielten soinnuttaja

mökin poika kurja.

Aura, kuokka ja lapio

toverina sulla,

kynä muste ja paperi,

joutavia kuulla.

Isänmaasi palvelus

toimi suuri sulla:

»Saven kääntö, viljelys»

runollista kyllä.

Mist’ aate hurja alkuaan,

sen sanoa ma saan:

Runeberg toi hehkuaan

rintaani kaipaavaan.

Siell’ tulen sai hän syttymään,

mi ei voi sammua,

vaan saanenko sen leimumaan,

sit’ en voi sanoa.

Samaa hehkua ennenkin

moni on tuntenut,

jakanut sitä muillekin,

vaan toivo pettänyt.

Vaan onnetar kun selkänsä

on hälle kääntänyt,

häll’ runotarkin lempensä

on lopen salannut.

Vaan asiaa jos tutkitaan

valossa oikeassa,

vastaus selvä löydetään

lauseessa vakaisessa:

Ei ole pakko sisäinen

runojen näiden luoja,

maineen pyyntö turhamainen

se lie ilmituoja.

Eipä vuolten veistäen

runojakaan luoda,

ne ois kun ääni arvoton,

mi eloa ei tuota.

Jospa, Runotar sä jalo,

suosikkisi oisin,

omanani lempes valo,

jotta laulaa voisin.

Yöt ja päivät laulelisin

huolia kansani pois,

säkeniä säihkyttäisin,

jotta säihke valon lois.

Vaan ei suuri lienekkänä

tenho säkenellä,

syttyvi ja sammuvi,

loistain pimeällä.

Onnettaren suosikkina

jos vaan olla voisin,

runottaren lemmikkinä

tulen synnyttäisin.

Niin huomenkoiton uusi aamu

toivon sarastaisi,

epäilyksen synkkä haamu

tyhjään hajoaisi.

Johannes Linnankoski.

Lähde: Kuinka meistä tuli kirjailijoita: suomalaisten kirjailijoiden nuoruudenmuistelmia. 1916. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.