Albatros.

Kirjoittanut Kazimierz Przerwa-Tetmajer
Suom. Reino Silvanto.


On valtameri tyyni, ei niin värähdystä,
sen sinitumma pinta makaa levossa.
Mut vesille, mist’ ei näy rantaviivoja,
albatros lensi kauas maasta, ihmisistä.
Se uneksii... ei kuulu ääntä häiritsevää,
niin kaukana on humu elämän ja maan...
ja katseen sinikirkkauteen luotuaan
se hohtaa kesken päivän tulta häikäisevää.
On ympärillä haaveellisen hiljaista
ja rauha, ikiuni avaruuden täyttää.
Kuin sädekristalleilta päivän kehä näyttää
ja kitein kiiltää taivaan kansi korkea.
Mut lintu uneksii, ett’ Jumala ei lie
viel’ luonut maata, vedet tyynet, pohjattomat
viel’ taivaan alla uinuu laajat, unen omat...
Mut unen myrskyt, ukkoset ja sateet vie.
Nyt lintu nousee siivillensä mahtaville
ja kajoo vaahtoharjaan meren kuohuvan,
se heittyy syliin hirmumyrskyn raivoisan
ja kohoo sitten ilmoille pois hiljaisille.
Mut myrskyn tauottua kallioille sitten
se istuu kuivattamaan veden siivistään
ja katsoin ylpeänä päivään ylpeään
jää kuuntelemaan solinata lainehitten.


Lähde: Slaavilaisten kirjallisuuksien kultainen kirja. 1936. Toimittanut V. K. Trast. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.