Ajan kolme tytärtä

Ajan kolme tytärtä. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Kolmest’ ensin sisaresta

keskimmäistä rakastin.

Pienestä jo pahasesta

usein häntä suutelin.

Häntä vastaan useasti

juoksin, kättä puristin;

itkeissäni katkerasti,

hänen syliins uinahdin.

Herätessäin poistui huoli:

kukan rungosta hän soi,

missä päiväss’ yksi kuoli,

vaan mi toisen sijaan toi.

Nuorukaisna mielestäni

kukka näytti halvaks vaan,

itse oiva ystäväni

köyhemmäksi suloiltaan.

Virheit’ etsin hipiästä

silmin mikroskooppisin.

Kun hän nauroi – vähät tästä;

kun hän suri, toruilin.

Hän huus: »Kiittämätön parka!

halveksithan Nykyistä;

(Tuo sen nimi) – mene, karkaa!

mua vielä kaipaat sä».

Siskon nuorimman luo tästä

siirryin, sitä rakastin.

Sitä esti näkemästä

lujat seinät luostarin.

Mä sen harsopilven takaa,

joka peitti muodon sen,

luulin – tuosta olin vakaa –:

löydän iki somuuden.

Vaan kun laulavan mä kuulin

immen näkymättömän,

sydämin ja korvin luulin:

taivaan enkeli on hän.

Tulevan – tuo nimi hällä –

suloista nyt soitin vain.

Turhaan! Työlläni sain tällä

syleillä vain soitintain.

Toivo! pyysi puhkeevainen

ruusu hältä pudonnut.

»Turha toivo kaikellainen;

olen kesken vanhennut».

Näin mä huusin toivomatta.

Mutta uuden ystävän

löysin aivan arvaamatta,

talvella kun tuli hän.

Vanhin ajan tyttäristä,

Entisyys, se nimi sen.

Leski! – mutta lemmikistä

seppel yli harsosen.

Surusta hän ihanana

hymys läpi kyynelten,

kokemukset viisahana

käytti vuotten menneiden.

Hieman synkkä luonnoltansa,

pois mun käski mennä vaan,

nuorempia siskojansa

neuvoi käymään katsomaan.

Vaimon’ on nyt yks: se luopi

suloisiksi päiväni;

toinen ystäväin: se tuopi

elon aamun iltaani.

Yön – tuon uneksitun vielä –

kolmas kätkee huntuhun,

kunnes tosi enkel’ sieltä

astuu herättämään mun.

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.