Ajan kolme tytärtä

Ajan kolme tytärtä.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Kolmest’ ensin sisaresta
keskimmäistä rakastin.
Pienestä jo pahasesta
usein häntä suutelin.
Häntä vastaan useasti
juoksin, kättä puristin;
itkeissäni katkerasti,
hänen syliins uinahdin.
Herätessäin poistui huoli:
kukan rungosta hän soi,
missä päiväss’ yksi kuoli,
vaan mi toisen sijaan toi.
Nuorukaisna mielestäni
kukka näytti halvaks vaan,
itse oiva ystäväni
köyhemmäksi suloiltaan.
Virheit’ etsin hipiästä
silmin mikroskooppisin.
Kun hän nauroi – vähät tästä;
kun hän suri, toruilin.
Hän huus: »Kiittämätön parka!
halveksithan Nykyistä;
(Tuo sen nimi) – mene, karkaa!
mua vielä kaipaat sä».
Siskon nuorimman luo tästä
siirryin, sitä rakastin.
Sitä esti näkemästä
lujat seinät luostarin.
Mä sen harsopilven takaa,
joka peitti muodon sen,
luulin – tuosta olin vakaa –:
löydän iki somuuden.
Vaan kun laulavan mä kuulin
immen näkymättömän,
sydämin ja korvin luulin:
taivaan enkeli on hän.
Tulevan – tuo nimi hällä –
suloista nyt soitin vain.
Turhaan! Työlläni sain tällä
syleillä vain soitintain.
Toivo! pyysi puhkeevainen
ruusu hältä pudonnut.
»Turha toivo kaikellainen;
olen kesken vanhennut».
Näin mä huusin toivomatta.
Mutta uuden ystävän
löysin aivan arvaamatta,
talvella kun tuli hän.
Vanhin ajan tyttäristä,
Entisyys, se nimi sen.
Leski! – mutta lemmikistä
seppel yli harsosen.
Surusta hän ihanana
hymys läpi kyynelten,
kokemukset viisahana
käytti vuotten menneiden.
Hieman synkkä luonnoltansa,
pois mun käski mennä vaan,
nuorempia siskojansa
neuvoi käymään katsomaan.
Vaimon’ on nyt yks: se luopi
suloisiksi päiväni;
toinen ystäväin: se tuopi
elon aamun iltaani.
Yön – tuon uneksitun vielä –
kolmas kätkee huntuhun,
kunnes tosi enkel’ sieltä
astuu herättämään mun.


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.