Ainan laulu ommellessansa
| Ainan laulu ommellessansa. Kirjoittanut F. F. Brummer |
- Nuori olen neitonen ja ken se mua kohtaa
- Ihantelee, kuinka puna poskiltani hohtaa.
- Kylän pojat kuiskavatten: ”ota kihlat multa!
- Palaahan kai sydämmesi? Saanko muiskun sulta?”
- Minä heille vastaelen: ”niinkuin märkä palaa.
- Turhaan mua hulivilit kullaksensa halaa.”
- En ma huoli pojista, en heidän kihloistansa.
- Mut jos tulee Vilho, niin ..... niin karkaan kaulahansa.
- Ystävän’ on kaukana, ei taida tänne joutaa.
- Mont’ on maata välillä; ken hänet sieltä noutaa?
- Häntä ajatellessa, oi, kuinka neula luistaa!
- Vaan ..... en tiedä varmaan, jos hän mua enään muistaa.
- Eron hetk’ oil huimaava. Hän istui vieressäni.
- Hiukan, luulen, itkettiinkin, – se on mielessäni.
- Tarttuipa hän käteeni; ja nyt en muista muuta
- Kuin nää hänen sanansa ja ..... että annoin suuta:
- ”Kunhan järvet aukenee, ja kevätpäivä paistaa,
- Ensilemmen suloa saan luonasi taas maistaa.”
- Niin hän lausui lähteissänsä. Häneen minä luotan.
- Hunajata huuliltani hänelle vaan juotan.
Lähde: –r–r. [F. F. Brummer] 1882: Runoelmia. II. Jyväskylä.