Aikamme
Aikamme. Kirjoittanut Antti Mäkinen |
- Ajan meri kuohahdellen
- Ikikallioita
- Vastaan nousten, vaahtoellen
- Aaltoj’ ankaroita
- Vihaisesti viskeleepi,
- Purret kariin heittää,
- Murusiksi murteleepi,
- Miehet pohjaan peittää.
- Tuskanhuudot kuolevitten
- Yöhön pimeähän
- Haihtuu – ääni auttavitten,
- Jääväin elämähän –
- Myrsky ulvoo, aalto ärjyy,
- Ihmisääni vaipuu –
- Henki kuolevainen värjyy,
- Parku tuuleen haipuu.
- Yöhyt jylhä – ilma kylmä...
- Kova myrskyn raivo –
- Etkö sääli, kuollo julma,
- Tuki Tuonen kaivo!
- Kiihtyvät vain myrskytuulet:
- Tuhansia hukkuu –
- Kylmenevät valjut huulet:
- Majakkamies nukkuu!
- Mutta kirkas ikivalo
- Väikkyy taivahalla:
- Rakkauden pyhä palo
- Sammumattomalla
- Loistollansa valaiseepi
- Tietä kuolevaisten:
- Herran korva kuunteleepi
- Ääntä anovaisten.
- Ikikalliot ei horju,
- Vaikka aallot riehuu. –
- Jok’ ei kiusausta torju,
- Sillä himo kiehuu. –
- Itse Herra totuutensa
- Liekin virittääpi
- Mieliin uskovaisiensa –
- Uskon elättääpi.
- Käy’ös uskontaisteluhun
- Rohkeana, sielu,
- Vaikka tuimaan otteluhun
- Tulet, syvä nielu
- Helvetin ei vetää saata
- Mieltä vilpitöntä,
- Ken ei syntiin käyne maata
- Unta järjetöntä.
- Herran käsi ohjaileepi
- Ajan kuohulaineet:
- Kansakunnat rankaiseepi.
- Siirtää sotamaineet –
- Valon pakanuuden yöhön
- Luopi kirkkahimman,
- Kokoo laumat uskontyöhön,
- Elon ihanimman.
- Yö on – mutt’ on kristinusko,
- Kiinass’ orastava,
- Niinkuin idäss’ aamurusko
- Päivää sarastava:
- Nouse päivä, Herran päivä
- Kirkas, hehkuvainen:
- Autuudeksi valkeneva
- Rusko purpurainen!
Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.