Ahti
Ahti. Kirjoittanut Arvid August Afzelius |
- Kultaisessa kartanossa elää
- Ahti syvällä aalloissa;
- Yö jo mustaan vaippanansa peittää
- Lehdot ja kukat laaksoissa.
- Ilta ihana on juhlapuvussaan;
- Ei niin huminata kuulu kaukaakaan.
- Hiljaisuus vallitseepi maan,
- Kun Ahti lähtee kultalinnastaan.
- Neidot Vellamoisen vienoisesti
- Häntä tuutivat lahdella.
- Kielet kanteloisen suruisesti
- Soipi kaikuen kaukana.
- Silmänsä hän luopi kohden taivasta,
- Toivoen nyt siellä nähdä kultansa,
- Synkkä pilvi sen peittelee
- Ja suruissansa Ahti soittelee.
- ”Oi, miss’ oot sä tähti loistavaisin
- Vielä, jo joutuu hämärä?
- Sä kun ennen, impi ihanaisin,
- Olit kultani meressä,
- Ja kun sydän sykki soitellessani,
- Kallistit sä pääsi vasten rintaani;
- Kaikki silloin mä unhotin:
- Kädestäin kannelkin jäi aaltoihin.”
- Näin hän suruissansa soitteleepi,
- Vaan jo tähti on taivaalla.
- Armahasti alas katseleepi,
- Kyyneleet kiiltää helminä.
- Ja kun ystävänsä näkee laineilla
- Tervehtääpi häntä sulo lemmellä;
- Rinta Ahden nyt riemahtaa,
- Ja ilosta taas kannel kajahtaa.
Kon [Elis Oskar Stenberg].
Lähde: Sanomia Turusta 10.7.1868.