1881

1881. Kirjoittanut Gustaf Oskar Schöneman

Vuos’, aivan runsas-muistosa,

Jo ai’an vaipui virtahan;

Vaan mielest’ ei se Suomessa

Pois miesten poistu konsahan:

Maan-isän kun se armiaan

Meilt’ otti Suuriruhtinaan,

Pois tempas Aleksanderin,

Tuon Vapauttaja-keisarin.

”Päästämme kruunu lankesi!”

Näin vaikeroimme; keisari

Kun murhamiesten uhriksi

Hän joutui, Aleksanderi.

Ken suojaapi nyt maatamme?

Ken huomaa tarpeet lastemme?

Näin murhemielin mietimme,

Suruisna vaikeroitsimme.

Vaan Herra, Hän kun rankaisi

Syntimme tähden maatamme,

Myös armossansa huomasi

Surumme – poisti huolemme:

Hän vainaan poi’ass’ autuaan

Soi meille Suuriruhtinaan,

Mi työhön, vainaan alkamaan,

Nyt ryhtyi työtä jatkamaan.

Oi Herra, meidän maatamme

Ain’ auta, siunaa, armias!

Sä nuorta ruhtinaatamme

Myös Herra suojaa, laupias!

Kasvosi käännä puoleensa,

Huojenna kaikki huolensa,

Tuo Aleksander kolmannen

Hallinnon alla rauhaisen!

G[ustaf]. O[skar]. Sch[önema]n.

Lähde: Päijänne 4.1.1882.