”Slangista” vieläkin

”Slangista” vieläkin Kirjoittanut anonyymi

”Slangista” vieläkin.

Viime lauantain numeroon oli nimim. ”Hebe” kirjoittanut muistelman n.s. sakinkielestä eli ”slangista”.^{[huom. 1]} Kun nyt allekirjoittanutkin on aikonaan koko lailla perehtynyt ”sakinkielen” salaisuuksiin, en malta olla jatkamatta juttua, sillä joskaan asia ei kulturellisessa suhteessa olekaan erittäin ”ylösrakentavaista” laatua, niin on sillä mielestäni, ainakin helsinkiläisille, oma huvittavuutensa muistelman kannalta katsoen.

”Hebe” on käsitellyt asiaa varsin mielenkiintoisesti, mutta jättänyt ainakin ”sakilaisista”, jotka olivat pääasiassa työväenluokan nuorisoa, puheenollen paljon tunnusmerkillistä mainitsematta. Kuten vanhat helsinkiläiset muistanevat, oli näillä ”sakilaisilla” myös aivan omalaatuiset pukineet: miehillä leveälahkeiset housut, ”dongarit” ja hyvin leveälierinen, matala ”knalli”. Naisten pukuun kuului samoin leveälierinen, musta huopahattu ja avara ”vekattu” hame. Kumpikin sukupuoli sitäpaitsi kampasi tukkansa niin otsalle, että toinen silmä oli miltei peitossa. Nämä puvut, jotka katosivat kansalaissodan aikana, erottivat ”sakin” jyrkästi muista ihmisistä ja antoivat sen jäsenille erikoisleiman, joka oli omiaan eristämään muun nuorison heidän joukostaan. Lisäksi heillä oli omat kirjoittamattomat lakinsa, jotka estivät esim. kaiken seurustelun muitten kanssa. Kuinka moni nykyään keski-ikäinen mies kantaakaan arpia selkäsaunasta, jonka sai ”sakinsälleiltä”, kun yritty pyrkiä ”sakinvivien” seuraan.

En yritä lainkaan kuvitella, mistä moinen lahkolaisuus johtui, ellei se nyt olisi ollut jotain Parisin apashien jäljittelyä? Hyvä vain, että työläisnuoriso on siitä vapautunut.

Mitä sitten tulee ”sakinkieleen”, on se tosiaan ollut paljon sitkeähenkisempi kuin mainitut pukineet ja tavat. Allekirjoittanut on sitä vielä nytkin jonkin verran seurannut ja tehnyt samoja huomoita sen muuttumisesta kuin ”Hebekin”. Mutta runoutta siinä kielessä kyllä on enemmän kuin ”Hebe” näkyy tietävän. En minäkään tarkkaan monta laulua muista, vaikka olen aikanaan kuullut paljonkin. Yleisin lienee seuraava, josta muistan pari värssyä:

”Mä olen sakilainen
ja Sörkän sälliä,
mull’ on päässä knalli
ja käytän mälliä.
Mä hoiron povess’ kannan
kun lähden joraamaan
sälleille molliin annan
jos kenkkuilevat vaan.
Hellurei, sun frallarallallaa,
himpun on knalli kallellaan.
Hoito on joskus suussa
kun pistoa, kun pistoa me jorataan.

Mull’ on kaniss’ balsa
ja aporkat mä möin.
Mä koisaan, kun on kalsa
mun sussun’ mörskäs öin.
Siell’ snadiss’ mörskärss’ skoraa
myös joroks panna voi,
siell’ Sörkän sällit joraa
kun munnarit ne soi.
Hellurei j.n.e.”

Tästä, kuten muistakin ”sakinlauluista” on monia muunnoksia, joista useat varsin rivojakin. Mutta ne ovat häipymässä muistista, niin että ”sakilaisuus” on muutaman vuosikymmenen perästä kasvavalle nuorisolle tuntematon käsite.

Sakinkielen ”professori”.

Lähde: nimimerkki Sakin kielen ”professori”: ”Slangista” vieläkin.. Suomen Sosialidemokraatti, 29.12.1927, nro 302, s. 5. Kansalliskirjasto Viitattu 18.10.2020.

Lisätyt viitteet

1. Tsiks gibaa ku’ on flöni... (Suomen Sosialidemokraatti, 29.12.1927, nro 302, s. 5)