”Se ei koske minuun”
| ”Se ei koske minuun.” Kirjoittanut anonyymi |
Eräässä Ruotsin lehdessä on seuraava kirjoitus, jolle, valitettavasti kyllä, löytyy vastakohtia meidänkin oloissa. Kertomus on seuraava:
”Kävellessäni erään kaupungin pääkatua, näin muutamassa ikkunassa silitetyistä paidoista aistikkaasti järjestetyn näyttelyn. Paitaan kiinnitetylle paperipalalle oli kirjoitettu:
”Sata tusinaa tämänlaatuisia paitoja pellavaisilla rinnoilla ja kalvostimilla rahaksi muutetaan kahdesta kruunusta kappale.”
Yleisö ei huomaa siinä mitään erinomaista. Ainoastaan ne, jotka senlaisia tavaroita valmistavat ja myyvät, pitivät sen ihmeenä. Mutta minulle se opetti paljon.
Menin puotiin ja kysyin josko paidat ikkunassa olivat vararikkotavaraa koska ne myytiin niin halvalla.
”Eivät, ne ovat tavallisesti valmistettuja hienossa paitamakasiinissa.”
”Te aiotte tietysti voittaa niillä?”
”Tietysti.”
”Ja kauppamatkustaja, joka vastaanotti paitoja koskevat määräyksenne, sai luonnollisesti toimituspalkkansa?”
”Se on selvää!”
”Ja se tukuttain myyvä kauppahuone jolleka sama asioitsija matkustelee, täytyy tietysti myöskin saada voittonsa paidoista?”
”Aivan oikein!”
”Ja tehtailijan, joka toimittaa paidat tukkukauppahuoneelle tulee käsitettävästi myöskin voittaa niillä?”
”Luonnollisesti hän ne sitä varten valmistaa.”
”Niin... Vielä on kangas, lanka, napit laskettavat menoihin. Miten paljon arvelette neulojan, joka valmistaa paidan, saavan palkkaa!”
Kauppias pudisti päätänsä katsellen minua kummastelevin silmäyksin.
”Se ei koske minuun. Se ei ole minun asiani”, vastasi hän viimein.
”Kyllä”, vastasin minä. ”Se on jokaisen asia. Ainoastaan 2 kruunua pellavarintapaidasta. Tytön, joka neuloo näitä paitoja, tulee ennen pitkää nääntyä nälkään, myydä siveytensä, tappaa itsensä tahi tulla hulluksi. Minä en tahdo käyttää yhtäkään näistä paidoista, vaikka lahjoittaisitte sen minulle. Omatuntoni ei sitä sallisi.”
Kauppiaan katsellessa minua sekä ihmetellen että ilkkuen, luin minä hänelle seuraavan uutisen, jonka joku aika takaperin olin nähnyt sanomalehdessä ja leikannut sen siitä:
”Pari päivää sitte hukutti itsensä nuori neuloja Anna Ekdahl. Hän oli työskennellyt tehtaassa, jossa valmistettiin miesten vaatteita. Samana aamuna jolloin onneton tyttö murhasi itsensä, osti eräs herra housuparin puodista ja löysi taskusta paperilapun, jolle oli kirjoitettu:
”Minä ihmettelen minne nämä housut tulevat maailmassa joutumaan ja toivon että se mies, joka ne ostaa, tahtoisi lähettää minulle lantin, koska meidän on ne nälkämaksusta neulominen.
- Anna Ekdahl.”
”Tahdotteko tämän kuultuanne vielä väittää, että asia ei koske teitä?”
Hän pyörähti korollaan, antaen minun ymmärtää että hän toivoi minun poistuvan.
Lähde: Työmies 8.2.1896.