”Puhdistus”
| ”Puhdistus”. Suomennos. Kirjoittanut Maksim Gorki |
Kyläntietä valkoisten savimökkien välitse vaeltaa kummallinen kulkue raa’asti ulvoen.
Kulkee kansajoukko ahtaasti ja hitaasti, – liikkuu kuin suuri aalto, ja sen edellä astuu pieni hevonen, naurettavan pahanen hevosluuska, allapäin. Nostaessaan etujalkaa, se niin merkillisesti puistaa päätään, ikäänkuin tahtoisi pistää kurjan kuononsa maantien pölyyn, ja kun se takajalkaa liikuttaa, silloin koko ruumis vaipuu maahan päin, ja näyttää että se paikalla kaatuu.
Kärryjen perälautaan on käsistä köysillä sidottu pieni, aivan alaston nainen, melkein tyttönen. Hän kulkee vähän kummallisesti, hänen päänsä, jossa tummanruskea, tiheä tukka on aivan hajallaan, on pystyssä, vähän taapäin kallellaan, silmät selkoselällään tuijottavat tyhmän ja ajattelemattoman näköisinä johonkin kauas. Siinä katseessa ei ole mitään ihmisellistä... Hänen koko ruumiinsa on sinipunaisia täpliä täynnä, pyöreitä ja pitkulaisia, vasen, pyöreä ja neitseellinen rinta on rikkirevitty, ja siitä vuotaa veri... Se muodostaa purppuraisen juovan pitkin vatsaa ja vasenta jalkaa polveen asti: sitä alempana se sekaantuu ruskeaan tomukerrokseen. Näyttää kuin olisi tuon naisen ruumiista silpaistu pitkä ja kapea nahkapalanen, ja aivan varmaan on hänen vatsansa raipalla piesty, – niin on se paisunut ja kokonaan pöyristyttävän sininen.
Tuon naisen jalat, pienet ja sirot, tuskin voivat tomussa liikkua, koko ruumiinsa kamalasti taipuu ja tutisee, ja on aivan mahdoton käsittää, miten hän vielä pysyy noilla jaloilla, jotka ovat yltyleensä, niinkuin muukin ruumis, sini-täplien peitossa. – Miksi hän ei sorru maahan ja käsistään riippuen laahaa kärryjen perässä pitkin lämmintä, tomuista tietä?
Mutta rattailla seisoo pitkä mies, valkea paita yllä ja musta karvalakki päässä, jonka alta valuu hänen otsalleen tukko räikeän-ruskeita hiuksia: toisessa kädessään hän pitää ohjaksia, toisessa – ruoskaa, jolla säännöllisesti hutkii vuoroin hevosen selkää, vuoroin pienen naisen ruumista, joka jo ilmankin on eläimellisesti piestyn näköinen. Mustan miehen silmät ovat verissä ja välkkyvät ilkeää iloa. Hiukset varjostavat niiden viheriää väriä. Kyynärpäihin asti käärityt paidanhihat paljastavat miehen lujat, lihaksiset kädet, jotka ovat tiheän, punertavan villan peitossa; avonaisesta suusta näkyy sankat rivit valkeita hampaita, kun hän epäselvästi huutaa:
– N-no... velko! Hei! N-no! Helei! Vielä kerta!... Eikö niin, pojat?...
Ja kärryjen ja niihin sidotun naisen takana kulkee ryöppynä kansajoukko, ja sekin huutaa, kirkuu, viheltää, nauraa, ulvoo... härnää... Pojat juoksentelevat... Joskus joku heistä juoksee edelle ja huutaa naiselle vasten kasvoja hävyttömiä sanoja. Silloin naurun remahdus joukosta peittää kaikki muut äänet ja ruoskan pehmeän vinkauksen ilmassa... Tulevat naiset kiihoittunein kasvoin, mielihyvää loistavin katsein... Tulee miehiä, jotka huutavat rattailla seisovalle jotain inhottavaa... Hän kääntyy takaapäin heidän puoleensa ja nauraa kohottaa, suunsa suureksi aukaisten. Ruoska iskee pitkin naisen ruumista... Ruoskan siima, hieno ja pitkä, kiertyy hartioitten ympäri ja takertuu kainalon alle... Silloin mies, joka lyö, äkkiä tempaisee ruoskasta; nainen kimakasti parahtaa, ja horjahtaen taapäin sortuu seljälleen tomuun... Suuri joukko syöksyy naisen luo ja kumartuu hänen ylitsensä, peittää hänet.
Hevonen pysähtyy, mutta hetken perästä taas jatkaa kulkuaan. Aivan rikkipiesty nainen liikkuu taas kuten äskenkin rattaitten jäljessä. Ja säälittävä hevonen hitaasti astuu ja yhä puistaa kurjaa päätään, ikäänkuin tahtoisi sanaa:
– Voi kuinka kurjaa on olla eläin! Kaikkeen ilkeyteen pakoittavat ottamaan osaa!...
Ja etelän taivas on aivan puhdas, – ei pilven hiutalettakaan, ja sieltä kesäinen aurinko antelijaasti valaa polttavia säteitään...
Tätä minä en kirjoittanut allegoriseksi kuvaukseksi totuuden polkemisesta ja piinakuulustelusta – ei, valitettavasti se ei ole allegori. Sitä sanotaan – puhdistukseksi. Niin rankaisevat miehet vaimojaan petoksesta; se on kuva elämästä, ja minä näin sen v. 1891 heinäk. 15 p:nä Kandubofkan kylässä Hersonin kuvernementissä.
Lähde: Työmies 28.10.1904.