”Laureatus-erakko”

”Laureatus-erakko.” Kirjoittanut K. A. Tavaststjerna

Kun käyt suurta erämaata

Kuudanyössä, aavaa santaa,

Harhaan näät, – ei katsees saata

Viivain, varjoin paikkaa taata

Etäisyyksiss’ ilman rantaa.

Mikä totta? Harha missä?

Et nää mitään, mikä antaa

Mittaa äärettömän suureen,

Pientä pitäis nähtävissä.

Vaeltajan jalkain juureen

Häipyy silmä tyhjyyksissä.

Yhtyy likeiset ja loitot!

Suuri, pien’ on rajaa vailla!

Loistaa sirppi likimailla

Keltakuun, ja tähtisoitot

Tultaan luo kuin sainiosta

Sylen päässä erakosta, –

Kun taas ensi hiekkaharjat

Haipuu siintämättömihin,

Kuin jos noista pitkät sarjat

Paiskattu ois avarihin.

Tiedä, ettei käyttää koita

Käypää kaavaa mittanansa

Erakko siin’ istuissansa,

Arvostellen näitä, noita,

Hän, mi siellä unhollansa

Maksaa runorikostansa,

Maksaa unelmistaan, joita

Kutoi omaan mailmahansa,

Hän, mi, vaikk’ on ruhtinaita,

Istuu korpilinnassansa, –

Palvellen, vaikk’ ilkkuu kansa,

Oman uskon jumaloita!

Lähde: Tavaststjerna, Karl August 1904: Valikoima runoelmia. Suomentanut Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.