”Laureatus-erakko”

”Laureatus-erakko.”

Kirjoittanut K. A. Tavaststjerna


Kun käyt suurta erämaata
Kuudanyössä, aavaa santaa,
Harhaan näät, – ei katsees saata
Viivain, varjoin paikkaa taata
Etäisyyksiss’ ilman rantaa.
Mikä totta? Harha missä?
Et nää mitään, mikä antaa
Mittaa äärettömän suureen,
Pientä pitäis nähtävissä.
Vaeltajan jalkain juureen
Häipyy silmä tyhjyyksissä.
Yhtyy likeiset ja loitot!
Suuri, pien’ on rajaa vailla!
Loistaa sirppi likimailla
Keltakuun, ja tähtisoitot
Tultaan luo kuin sainiosta
Sylen päässä erakosta, –
Kun taas ensi hiekkaharjat
Haipuu siintämättömihin,
Kuin jos noista pitkät sarjat
Paiskattu ois avarihin.
Tiedä, ettei käyttää koita
Käypää kaavaa mittanansa
Erakko siin’ istuissansa,
Arvostellen näitä, noita,
Hän, mi siellä unhollansa
Maksaa runorikostansa,
Maksaa unelmistaan, joita
Kutoi omaan mailmahansa,
Hän, mi, vaikk’ on ruhtinaita,
Istuu korpilinnassansa, –
Palvellen, vaikk’ ilkkuu kansa,
Oman uskon jumaloita!


Lähde: Tavaststjerna, Karl August 1904: Valikoima runoelmia. Suomentanut Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.