Äitini kuva

Äitini kuva. Kirjoittanut Immi Hellén

Olin pieni vielä,

kun lähdit luotani.

Tahtoisin niin mielelläni

muistaa muotosi,

mutta muistini pettää.

Ah, minulla ei ole kuvaasi.

Muistan vain,

että helmasi oli mieluisin istuinpaikkani.

Se oli niin pehmyt ja turvaisa.

Lähdettyäsi minua on istutettu

kovilla istuimilla.

Muistan senkin,

että kätesi kosketus

oli kuin hyväily.

Pois mentyäsi

oi, kuinka olenkaan ikävöinyt

sen käden hellää kosketusta!

Eikä minulla ole sinun kuvaasi.

Joskus, kun illan hämärtyessä

sidon lyhteitä vieraan vainiolla,

ja lempeät tähdet syttyvät syksyn taivaalle,

puhuen viluiselle sydämelleni

sanatonta kieltään,

ajattelen:

Tuollaiset olivat äitini silmät.

Tai kun suvi-illan tyynessä

soudan vieraan venhettä,

ja rannan lepikosta

kantaa korvaani

pajulinnun poikasilleen virittämä

kehtolaulu,

ajattelen:

Sellainen oli äitini ääni,

kun hän minua tuuditteli

unten utumaihin. –

Oi, että olin sen unhottanut!

Joskus, vaikka harvoin,

kohtaan lempeän naisen,

joka paljon rakastaa,

joka vähän näyttää ajattelevan itseään

ja jolta riittää minullekin

hyvä hymyily.

Ja silloin ajattelen:

Sellainen oli äitini.

Ja minä kerään

kaikki kauniin ja hyvän sirpaleet

jylhän polkuni partaalta

ja muovailen niistä

äitini kuvan.

1925.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.