Äiti unhotettu

Äiti unhotettu. Kirjoittanut Simo Korpela

Äidillä köyhällä mökki on tuolla

Suon hallaisen laidassa luotehen puolla.

Siellä se vanha nyt huokailee

Ja viimeistä matkaansa valmistelee.

Miksi hän huokaa, mi painavi mieltä,

Vai ootko sä eksynyt taivahan tieltä?

Lapseni, poikani onneton tie

Mun sieluni murtaa ja rauhani vie.

Orjana synnin se sielunsa hukkaa.

Mä kasvatin häntä kuin kaunista kukkaa,

Vaalin ja hoidin ja Herralle vein

Ja kaikkeni koitin ja parhaani tein.

Palkaksi saan nyt haavat ja vaivat,

Kun kieltäjät kalliini kiedotuks’ saivat.

Niin, hyvä Jeesus, hän hylkäsi sun

Ja mailmalle lähti ja unhotti mun.

Siellä nyt lyövät ja pieksevät häntä

Himon tuulet ja tuonelan tuisku ja räntä,

Sielunsa sortuu ja ruumiinsa myös.

Oi turhaanko, Jeesus, sä teit hyvät työs!

Auta, ett’ ei sitä maailma hukkaa

Mun sieluni aarretta, sydämeni kukkaa!

Vaikka jo kauvaksi eksynyt ois,

Viel’ etsi se sieltä ja kuljeta pois!

Näin sydän mietti ja näin sanat kulki

Ja rakkaus puhtahin puhkesi julki.

Mutta se laps’ sydänrukousten,

Hän istuvi seurassa pilkkaajien.

Lähde: Korpela, Simo 1914: Elämän keskeltä: uskonnollisia runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.