Äiti laulaa

Kirjoittanut Väinö Hupli


Talvinen ilta on, hämärän aika,
äiti taas laulaa ikirakkaastaan.
Selittämätön on laulunsa taika,
ei väsy lapsonen kuuntelemaan:
»Jeesuksen armahan kädet ja hellä
sydänkin armoinen avattu on.
Onkohan syytä siis nääntyä kellään,
avoin kun autuuden satama on?»
Oi, nuo ihanat hämärän hetket,
sydän kun värjyy puhtauttaan,
herkkä on aatos, riemuisat retket
elää se tanhuilla autuuden maan.
Oi äiti, viel’ laula, se suloist’ on kuulla,
lämpöinen ääni niin pyytäen soi,
niin kuin äiti armaalla suulla
kauniisti kukaan ei laulaa voi.
Valosta, onnesta näkevi unta
laps helmaan äidin painaen pään.
Täällä on taivaan valtakunta
mökissä köyhässä, keskellä jään.
Täällä on rakkaus, täällä on hyvyys,
kaipaus kauniimman elämän.
Äänessä äidin soi hartaus, syvyys,
riemuisin mielin kun laulaa hän:
»Jeesushan kutsuu: Jo joudu ja tule,
suo mulle syntinen sydämesi!
Teetköhän oikein, jos et häntä kuule,
joka on kuollut sun edestäsi?»


Lähde: Hupli, Väinö 1938: Kivikkotie: runoja ja mietelmiä. K. J. Gummerus, Jyväskylä.