Äidin uhri
| Äidin uhri. Kirjoittanut Väinö Kolkkala |
- Viatonna kuin enkeli lemmenmaan
- Laps’ uinuvi hymyillen kehdossaan.
- Nuor’ ruhtinatar, tuo ruususuu,
- Yli kullannuppunsa kumartuu.
- Kädet ristissä hän ylös silmänsä luo:
- ”Oi taivas, siunaus hiille suo!”
- Mi haamu on tuossa? Oi hirmua – huu!
- Lumikelmeäksi käy ruususuu.
- Tuo lausuvi kolkosti hymyillen:
- ”Vien sinulta poikasi poloisen.”
- Mut ruhtinatar hän huudahtaa:
- ”Pois, pois! Et poikaani koskea saa!
- Vaan kuolo se lähemmäs kehtoa käy;
- Polo äiti se etehen ennättäy.
- Yli kehdon hän suojaten kuuristuu:
- ”Hänet säästä – kaikk’ ota multa muu!”
- Kuvakaunisna lapsonen uinuaa,
- Käsi kuolon jo kehtoa koskettaa.
- ”Kaikk’ kultani, kalleuteni saat,
- Ja palatsit, linnat ja viljamaat.” –
- ”Oh äiti! Ei poikaasi ainoaa
- Tuo uhri vielä voi pelastaa.” –
- ”Mit’ aarteita mulla enää ois’
- Kaikk’ annan ainooni eestä pois.” –
- ”Sull’ on elo uhkuva nuoruuttaan:
- Mun syleillä suo sua kerran vaan!”
- Ja kuolo jo kehtoa lähenee:
- Sielt’ äidille lapsonen hymyilee.
- Povi paisuva äidin rajusti lyö,
- Sulosilmistä vuotaa kyynelvyö.
- ”Sua, pienoni, taivas siunatkoon,
- Ma suojelusenkelis alati oon.”
- Ja syöksyvi niin povin lämpimin
- Hän kuoleman kylmähän sylihin.
Kulo [Väinö Kolkkala].
Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. VI. 1899. Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainon osakeyhtiö, Helsinki.