»Henkipatto rakkaus»

»Henkipatto rakkaus.»

Kirjoittanut Saima Harmaja


Rakkaus henkipatto –
ei ole julmempaa.
Ei kodin minkään katto
häntä suojata saa.
Kammoten nähdä huolta
lieden pystyttäjän
sentään lämpöä tuolta
lepoonsa vaatii hän.
Kun on kylliksi syönyt,
viivy ei vapaa mies.
Lie jotain rikki hän lyönyt,
muut sen korjata ties.
Ei avutonta hän auta,
kun veret vaatii pois.
Armaampi maata hauta
kuin hänen vuoteensa ois.
Kelle on vieras vastuu
toista töykätessään,
lapsena tietään astuu,
miehenä ei ikänään.
Kylvöön ei nosta hän kättä,
vaan ei katsoa voi
satoa ymmärtämättä:
hälle sen sallimus soi.


Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.