»Henkipatto rakkaus»

»Henkipatto rakkaus.» Kirjoittanut Saima Harmaja

Rakkaus henkipatto –

ei ole julmempaa.

Ei kodin minkään katto

häntä suojata saa.

Kammoten nähdä huolta

lieden pystyttäjän

sentään lämpöä tuolta

lepoonsa vaatii hän.

Kun on kylliksi syönyt,

viivy ei vapaa mies.

Lie jotain rikki hän lyönyt,

muut sen korjata ties.

Ei avutonta hän auta,

kun veret vaatii pois.

Armaampi maata hauta

kuin hänen vuoteensa ois.

Kelle on vieras vastuu

toista töykätessään,

lapsena tietään astuu,

miehenä ei ikänään.

Kylvöön ei nosta hän kättä,

vaan ei katsoa voi

satoa ymmärtämättä:

hälle sen sallimus soi.

Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.