«Jumalankieltäjä»

«Jumalankieltäjä.» Kirjoittanut Eero Eerola

On vanha se virsi, niin vanha ja vakaa,

sen kaiku jo käy tuhatvuosien takaa,

sen tuhmuus ja pelko ne ilmoille siitti,

mut tylsälle lapselle sisua riitti.

Kun pelko se kohtua raskasta kantoi,

jo pilkkaajat riettaat se ristille antoi,

kun syntyi se laps, oli sokko se ihan,

ja kun silmät se sai, sai silmät se vihan.

Ja ken vain sen uskoa uneksi luuli,

se «jumalankieltäjä»-nimensä kuuli,

ja ken vain sen ahmatin kultihin suuttui,

se rovion tulessa tuhkaksi muuttui.

Mut yhä ne, joiden on pänttiä päässä,

vain torkkua tohtivat jumalten säässä,

ne Jumalan manttelin yllensä sitoo

ja kahleilla kirkon ne kiertäjät nitoo.

Viel’ on niiden joukko niin suuri ja taaja,

viel’ uhkaa ne pannat ja helvetti laaja.

Mut rovion tuhkasta kieltäjät kostaa:

verin kastettu maa kukan valkean nostaa.

Lähde: Eerola, Eero 1916: Lauluja ja runoja. Arvi A. Karisto, Hämeenlinna.