Ystävyys (Schiller)

Ystävyys Kirjoittanut Friedrich Schiller

        Ystävä! ihaile Luojan töitä,

Etsien lakia niiss’et löydä,

                 Eipä yllä niihin ymmärys –

Mailmat ja henkivaltakunnat

Kiertää yhden ratta’aisen naulat

                 kohti tarkotustansa.

        Tähtyet, ne avaruuden orjat,

Saivat suortuneet ratansa hurjat

                 ympär’mailman napaa.

Henkyet, syleillen järjestöissä,

Virtaat kuin mereen vesi joissa

                 Henkiauringon tykö.

        Tuoko vyörtö kaikkivalte’uden

Myös ijäiseen lempiliitto’uteen

                 Hemmin sydämemmeki sitoi

Raahvael! syleilyssas, – o riemu!

Rientää henkiaurinkoon mun sielu,

                 Täydellistymähän myös iloin.

        Hetki autuas! jona sun löysin,

Tuhansista mä sinun eroitin,

                 Tuhansistapa olet minun.

Mailmat musertukoot ja kaikki

Kappaleet eroilko’ot nyt rikki

                 Sydämein iäti on sinun.

        Eikö silmiesi liemuloissa

Oma hekkuma minulle loista?

                 Itsiäin sinussa vaan ihaan.

Ihanaisempi on maa se armas,

Kahta kirkkaampi on ja taivas

                 Ystäivässäni kun niitä nään.

        Murhekyynel kuormansa unouttaa,

Nauttiaksensa levon suloutta,

                 Sylelyissä armahaisensa.

Hohdekki se hehkuihastuksen,

Eikö silmien säteessä ystävyksen

                 Etsi myös suloista hautaansa?

        Seisosinko luonnossa mä yksin

Sielut kallioihin houreksisin,

                 Ja syleillen heitä suutel’sin.

Ilmat kuihkusi mun kuiskehia,

Vuoret vastailivat iloja,

                 Kaipausta tuskin tuntisin.

        Hengettömät oomme – kun vihaamme,

Jumaloita lemmin kun elämme,

                 Pyörtöä suloista seuraten.

Polvi polvelta tuhansin kerroin

Lukemattomien henk’ olentoin

                 Halki tungehtee se köytönen.

        Käsitysten, nousemista nosten,

Mongolista luoksi ennustus’ten,

                 Kun jo enkelei lähinnä on.

Riehuksimme kaikki kiehkurassa,

Kunne viimein valkeu’n meressä

                 Hukkuvat laveus ja aika myös.

        Ystävittä mailmojen luoja

Tunsi kaihon, loi siis henklöiä,

                 Autuita kuvia autu’en.

Josko kallahistansa se korkein

Ei lie löynnyt maljastansa henkein,

                 Sepä kuohuu iankaikkiseen.

Lähde: Kanawa 18.10.1845.