Yön tähdille

Yön tähdille Kirjoittanut Jussi Lonkainen

Te silmin kirkkain katselette vain,

niin kylmän ylpeä on tuikkehenne,

kuin tietäisitte, että palon sain

ma yöstä korkeuksiin ratojenne.

Niin mykkä välillämme avaruus,

sen yli kaipuu suurinkaan ei kanna.

Ah, tiedän, siellä suuri salaisuus,

ei siitä silmäilynne tietää anna.

Maan yöhön sidottuna nähdä voin

ma korkeutenne äärettömät radat,

nään hehkun myriadein aurinkoin

ja minuuteista käyvän vuosisadat.

Mä tänne haudattuna hankihin,

vain pieneen, tuskantäyteen elämykseen,

te sieltä säälinkatseen luotte vankihin,

min toivo palava ei pääse täyttymykseen.

Jo sadat vuodet tunsin tuskan tään,

ja salaisuutta kaukaisuuden tutkin,

nyt yhtä tyhjänä tuon tuikkehenne nään,

en äärettyyden rajaan päässyt kaukoputkin.

Ma usein unelmissani siivet sain,

ja liidin maasta kautta linnunratain,

mutt’ aina heräsin ma vavahtain

ja itkin pienuuttani maassa matain.

Yön tähdet! Ivan katseestanne nään,

kun unten lennoista ma toteen havaan.

Mä kysyn, huudan, yhtä köyhäks jään

ja saman vastauksen teiltä tavaan:

Jää ratkaisutta elon arvoitus,

sen eessä tieto tomun lasten taipuu.

Vain etsiä, se niiden velvoitus,

siks sielussaan on ikuisena kaipuu.

Lähde: Lonkainen, Jussi 1928: Taistelun keskeltä: lausuntarunoja työväenjärjestöille. Osakeyhtiö Hämeen Kansa, Hämeenlinna.