Vapautuva Prometheus

Vapautuva Prometheus Kirjoittanut Jussi Lonkainen

Mua jylhän mustat paadet ympäröivät,

myrkkyä henki vuoret rotkoistaan,

ja pilvet rankoin raesatein löivät,

vinkuivat ilmat vihaviimojaan.

Kulutti kahlerauta ranteitani,

haaskana korppikotkat lanteitani

jok’ainut aamu ahnahasti söivät.

Kas veri puuntain kallioita kasti,

tuskainen hiki herui hiuksiin,

on kyynel vuotaa saanut vuolahasti,

mieleni nosti kuume kuohuksiin.

Raivoista karjuntaani kantoi tuuli

kauaksi yli vuorten, sitä kuuli

vuossadat pitkät aamust’ iltaan asti.

Sain kestää kirot julmain jumalitten,

vihansa villin nostin kuohuksiin.

Näin haudata mun tahtoivat he sitten

iäksi vuorten mustiin uumeniin.

Peljäten käsivartten voimakasten

valaista voivan tietä ihmislasten

he kahlivat ne joukost’ elävitten.

Jo pitkät vuodet menneet ikuisuuteen –

vieläkin paikallani vaikeroin.

Jok’ainut aamu herään tuskaan uuteen,

samana kohtaloni nähdä voin.

Raivoten tartun hampain kahlerautaan,

uhmani kanssa kahden maadun hautaan

kun sammuu uskonikin vastaisuuteen.

Se voiko sammua ja toivo laata,

kerranko heikkouteni kurjan nään?

Mä enkö vapautusta nähdä saata,

tähänkö ainiaaksi kiinni jään?

Uhmaako turhaa sielussani kannan,

ilkkua voitonriemuisena annan

mä jumalain ja saartaa valhein maata?

Ei, ei, vaan vaikka kallioinen

perustus murrettava mulla ois,

niin vapautehen päästä täytyy, toinen

tekoni maineheni nostaa vois!

Kutsuvat tuolla tulet rattoisana

liesissä ihmisten, kas minun voittamana

yön lapsilla on lohtu, onni moinen.

Pois sinne täytyy päästä! Ranteistani

raadellut ruoste kahleheni on.

Taas vanhan voiman tunnen ruumiissani. –

vapautushetki tämä olkohon.

Murtuvat niitit, lukot aukeavat,

jumalten vihansalvat laukeavat. –

Zeus, uusia saat vuottaa iskujani.

Lähde: Lonkainen, Jussi 1928: Taistelun keskeltä: lausuntarunoja työväenjärjestöille. Osakeyhtiö Hämeen Kansa, Hämeenlinna.