Vanha pakana

Vanha pakana Virolainen helkavirsi Kirjoittanut Eino Leino

Murhasitte mun omani,

Eestin rouvan ensimmäisen,

Tanskan linnan liepehille,

Räävelihin räikeähän.

Se oli Linda, kumpurinta.

– »Kunne itse nyt laseite?» –

Painan pääni Petserihin

setukaisten selvitellä,

Peipus-järvehen pelastun,

naida Narvan tyttärien.

– »Ohoh, Sinua, ukko utra!

Hapsesi hajan menevät

penkerelle, pänkerelle

tykö Inkerin ihanan.» –

Mistä löydän siis omani?

Luotako valion Vatjan?

– »Jo sun joutsenes jorisi

Emä-virran vieremillä,

taittui jo tasainen varsi

Tartun valkotanterihin.» –

Sasupäänikö päreät?

– »Päivän maille Suo-sukuisten.

Murhasitte mun omani,

Lindan, liian linnanrouvan.

Minut missä rouhitahan?

Kivenkö kirjavan selällä?

Eivät Eestin ennättäissä

tuskasta tuhanten vuotten,

marssien Maru-Malevan

taas teitä Kave-Kalevan.

Kuljin niitä, kuuntelinkin.

Tekivät kiviset kirkot

minun mieltyä sisälle.

Lien ollut kivinen lakki:

paadet päähäni putosi.

Kukot kirkon kuulumahan:

»Laji on toinen tänne tullut,

mahdu maahas et sisälle,

ennen kuin eroat meistä!»

Seinätkin selittämähän:

»Taru on Linda, linnanrouva,

piimä päästä pitkän pellon,

maidon maalle juoksevaisen!»

Portahat porajamahan:

»Kulki tästä kurjat ennen,

taisi saapua takaisin

sankarit varaväkevät!»

Murhasitte mun omani.

Siksi etsin entistäni,

murehdin ma muinaistani

yltä Yön ja Päivän saaren,

takoa Tanikan linnan.

Vaan jos nukkuu nurmipääni

maassa maksankarvaisessa,

Linda, tuo sininen lintu –

Silloin, Maa, sinut kiroan.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.