Tulen palvojat

Tulen palvojat Kirjoittanut Jussi Lonkainen

Ylös pilvien taa tulen kätkenyt Zeus,

kera juonessa jumalat muut,

näki kuohuvin sydämin sen Prometheus,

että kylmässä vaikersi suut.

Loimu maan lasten liesistä viety on pois,

kyven kylmennyt tuhkassa niin,

kuka valkean takkoihin hankkia vois,

lämmön povihin värjöttäviin.

Valoriemussa pilvien jumalat vain,

mutta maan päällä yrmeä yö.

Suku kirottu alla niin ahtahan lain,

sillä osana vaiva ja työ.

Siellä sankarimielikin hiutua voi,

ilo tanhuiden itkuksi saa,

yössä valitus vain sekä huokaus soi,

kun on kylmässä roudassa maa.

Katos kauneuskaipuukin inehmon niin,

pyhä pettihän jalusta sen,

alas aattehet painuivat, ilkeyksiin

suli päämäärä pyrkimysten.

Mutta pilvissä peijahat kiihtyivät vain,

valo auvon ja autuuden loi,

väriloistot, kas, kattoivat taivahan lain,

siitä jumalat juhlien joi.

Näki maan lasten kurjuuden suur Prometheus,

viha sielussa kiihtyen nous:

»Olet mainio maalini, pilvien Zeus,

sua kohden on tähdätty jous.

Tulen kahlitun lapsille kalsean maan,

vedän piilosta pilvien pois,

vihas vimmaa en pelkää mä tuimintakaan,

sekö turman ja tuomion tois.«

Väkivalloin hän kipenen pienoisen toi

ja sen liedessä hiiltymään saa.

Jospa liekkihin suurenen saada sen voi,

pian sulaisi roudasta maa.

Yönkin lapsille rintoihin toivoa tois,

sekä uskoa kauneuteen,

nekin alhoista saastojen kohota vois

taasen päivään ja kirkkauteen.

Tämä kipinä arka mi taivaasta on

saatu keskellä murheiden taas,

pyhin vaalittu toimin, se kasvakohon,

toivon nostakoon, yö jonka kaas.

Sitä joukolla jällehen puhaltaen

kunnes liesissä valkea on,

ilo murheen on voittava, uskomme sen,

valon voima on kuolematon.

Kyven, kätkössä liettemme tuhkassa niin

ikikaipuumme tuntea sait,

koska joukolla toivoen puhallettiin,

oli kadekin kalpea vait.

Sinä toivottu, saatuna sankaritöin,

toki meille nyt ainiaks jäät,

sua itkimme illoin ja ootimme öin,

koska tuiskivat tuuliset säät.

Nyt ei peljätä raivoa jumaltenkaan,

jo on voimaton ryöstöhön Zeus,

Hyvin vaalivat tultansa lapsoset maan,

jonka heille toi suur Prometheus.

Valon valta, vie inehmo kirkkauteen,

elon kauneus sille jo suo,

polon poskilta kuivaa jo kyyneleveet,

uusi maailma sille jo luo.

Lähde: Lonkainen, Jussi 1928: Taistelun keskeltä: lausuntarunoja työväenjärjestöille. Osakeyhtiö Hämeen Kansa, Hämeenlinna.