Tunnustus

Kirjoittanut Heinrich Heine


Hämäräinen lankes ehtoo,
hurjemmin kohisi meri,
ma istuin rannalla, katsoin
kisaa aaltojen valkeain.
Mun rintani paisui niinkuin vuoksi
ja kuin koti-ikävä mieleni täytti,
sua kaipasin, kuva armas,
mi ympärilläni liikut,
mua kaikkialla mi huudat,
kaikkialla, kaikkialla,
pauhussa tuulen, kuohussa aallon
ja huokauksiss’ oman rinnan.
Ma kaislalla hennolla kirjoitin santaan:
»Agnes, ma rakastan sua!»
Mut vyöryivät pahat aallot
yli tunnustukseni vienon
ja pyyhkivät pois sen.
Kaisla, sa hauras, hiekka, sa häilyvä,
vierivä aalto, nyt enää usko en teitä,
jo taivas tummuu, jo järkeni sammuu
ja kourin vankoin korvesta Turjan
ma hongan tempaan
ja kastan sen
tulikitaan Etnan ja leimuavalla
näin jättien kynällä
kirjoitan kannelle taivaan synkän:
»Agnes, ma rakastan sua!»
Joka yö on loistava siellä
ikiliekissä lempeni kirjoitus
ja kaikki kasvavat polvet
noita lukevat riemuiten taivahan sanoja:
»Agnes, ma rakastan sua!»


Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.