Prometheus

Kirjoittanut Johann Wolfgang von Goethe


Peitä taivaasi, Zeus,
pilvi-usmalla,
koe kuin lapsi,
hosuva nokkosia,
voimaasi tammiin
ja vuorten huippuihin!
Minun maani seisoo sentään,
minun majani myös, jota tehnyt et,
ja minun lieteni,
jonka lämpöä
minulta kadehdit.
En tunne kurjempaa
auringon alla
kuin te, jumalat!
Te elätte vaivoin
uhri-anneista,
rukousten hengestä.
Mut kuninkuutenne
kuolisi, ellei
ois lapsia, kerjureita.
toivon houruja.
Kun olin lapsi,
kun tiennyt en tietä, en määrää,
niin käänsin silmäni erheen
päin päivää, niinkuin siellä oisi
korva, kuuleva itkuni,
sydän, kuin minun,
ahdistettua armahtava.
Ken mua auttoi
vastaan jättien julkeutta?
Kuka mun esti kuolemasta,
ken orjuudesta?
Tätä etkö kaikkea itse tehnyt,
pyhä, hehkuva sydän?
Ja etkö kiittänyt hyvänä, nuorna,
petettynä,
pilvien nukkujaa?
Mun sua kunnioittaa? Miksi?
Liensitkö vaivoja milloinkaan
sa raskautetun?
Pyyhitkö kyynelet milloinkaan
sa ahdistetun?
Mua eikö mieheksi tehnyt
kaikkivaltias aika
ja ikuinen kohtalo,
herra minun ja sinun?
Mainitsitko,
mun pitäisi elämää vihata,
erämaahan paeta,
kun eivät kaikki
kukka-unelmat kypsyneet?
Tässä istun, teen ihmisiä
kuvani mukaan,
sukukuntaa, kaltaistani
ilohon, itkuun,
kärsimään, nauttimaan
ja sua ylenkatsomaan,
kuin minä!


Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.