Kun pirua huutelin, tuli tää

Kun pirua huutelin, tuli tää. Kirjoittanut Heinrich Heine

Kun pirua huutelin, tuli tää,

Ja mua hän alkoi ihmettää;

Ei ole hän ruma; lempo ties,

Ett’ oli hän moinen hieno mies,

Mies kaikkein parhaalla i’ällään

Ja nöyrä ja höyli järkiään.

Hän viisas diplomaattikin on,

Ja selvitti kirkon ja valtion.

Hän hiukan on kalvas, eipä kumma,

Kun Hegeliä on lukenunna.

Mut mielipoeta on hällä Fouqué.

Ei huoli hän enään kritiikasta,

Kun huolekseen sen ottanut vasta

On kallis mummonsa Hekate.

Hän juristintietäni kehuu ja lisää:

”Tuoss’ aineessa muinoin pakkasin sisään.”

Siit’ ilmasi mulle hän iloa uutta,

Ett’ olimme tehnehet tuttavuutta,

Ja kysyi, emmekö mennä vuonna

Jo olleet Espanjan lähetin luona?

Ja kun häntä katsoin, selvis juttu:

Hän olikin vanha, vahva tuttu.

Lähde: Heine, Heinrich 1887: Runoelmia. Suomentanut Oskar Uotila. G. W. Edlund, Helsinki.