Wikiaineisto

Ero sivun ”Vuonna 2000: Yhdeskolmatta luku” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
Uudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Yhdeskolmatta luku
 
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
{{Otsikko
|edellinen=[[Vuonna 2000: Kahdeskymmenes luku|Kahdeskymmenes luku]]
|seuraava=[[Vuonna 2000: Kahdeskolmatta luku|Kahdeskolmatta luku]]
|otsikko=Yhdeskolmatta luku.
|alaotsikko=[[Vuonna 2000]]
|tekijä=Edward Bellamy
|huomiot=
}}
 
Tohtori Leete oli ehdotellut, että menisimme seuraavana aamuna katselemaan kaupungin kouluja ja korkeampia oppilaitoksia. Hän lupasi silloin parhaansa mukaan selittää minulle kahdennenkymmenennen vuosisadan opetusjärjestelmää.
 
»Saatte nähdä», sanoi hän, kun lähdimme matkaan aamiaisen syötyämme, »että opetusjärjestelmämme on monessa tärkeässä suhteessa erilainen kuin teidän. Pääasiallinen ero on kuitenkin siinä, että nykyjään kaikki poikkeuksetta voivat saada samanlaisen perusteellisen opetuksen, kuin teidän aikakaudellanne tuli ainoastaan pienen vähemmistön osaksi. Kaikki, mitä olemme tehneet ihmiskunnan aineellisen hyvinvoinnin edistämiseksi, ei olisi mielestämme edes mainitsemisen arvoista, jos emme sen lisäksi olisi voineet hankkia kaikille samanlaista sivistymismahdollisuutta».
 
»Mutta se kai maksaa tavattomasti», huomautin.
 
»Vaikka siihen kuluisi puolet maan tuloista, ei kukaan nurisisi», vastasi tohtori Leete, »eipä vielä sittenkään, vaikka se veisi kaikki ja jättäisi meille vain niukan ruuan. Mutta itse asiassa ei kymmenentuhannen nuorukaisen kasvattaminen maksakkaan kymmentä, eipä edes viittä kertaa niin paljon kuin tuhannen. Kasvatuksenkin alalla toteutuu sääntö, että kaikki suuressa kaavassa harjoitetut työt tulevat suhteellisesti paljoa halvemmiksi, kuin pienet yritykset».
 
»Korkeampi opetus oli minun aikakaudellani peräti kallista», sanoin.
 
»Jos saa luottaa historioitsijoihimme», vastasi tohtori Leete, »ei opetus yliopistoissa ollut erittäin kallista, vaan varoja nieli pääasiallisesti siellä vietetty elämä ja nautinnot! Varsinaisesta opetuksesta suoritettavat maksut olivat yliopistoissanne sangen huokeat, ja olisivat olleet vieläkin huokeammat, jos tieteitä olisi yleisemmin harjoitettu. Nykyjään ei korkeampi opetus ole kallimpaa kuin alhaisempikaan, sillä opettajat saavat samoin kuin muutkin työntekijät saman ylläpidon kaikilla asteilla. Olemme aivan yksinkertaisesti liittäneet sata vuotta sitte Massachusettissa käytäntöön otettuun pakolliseen kansakouluun kuusi ylempää luokkaa, joissa nuorukaisiamme opetetaan, kunnes ovat täyttäneet yksikolmatta vuotta. Täällä he saavuttavat niinkutsutun »korkeamman sivistyksen» kuten teillä oli tapana sanoa. Me emme sysää enää lapsia ulos maailmaan omiin hoteisiinsa neljän- tai viidentoistavuotiaina, jolloin he vasta ovat oppineet ainoastaan jonkun verran lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan».
 
»Vaikka ei otettaisikaan lukuun näistä ylimääräisistä kouluvuosista syntyviä kustannuksia», huomautin, »emme me olleet kyllin varakkaita pitämään lapsia näin kauan erillään varsinaisesta työstä. Vähävaraisten luokkain lapset menivät työhön jo kuudentoista vuotiaina, jopa aikaisemminkin, ja olivat kahdenkymmenen iässä jo oppineet ammattinsa».
 
»Meidän katsantokantamme mukaan ei tämä menettelynne ensinkään lisännyt tuotantoa», vastasi tohtori Leete. »Huolellisen kasvatuksen synnyttämä suurempi kykeneväisyys korvaa ennen pitkää kasvatukseen uhratun ajan kaikilla muilla aloilla, paitse ehkä kaikkein yksinkertaisimmissa töissä».
 
»Sitäpaitse me pelkäsimme, että korkeampi opetus tekee ihmiset haluttomiksi varsinaiseen ruumiilliseen työhön, vaikka siitä onkin hyötyä henkisille harrastuksille».
 
»Teidän aikakaudellanne lieneekin asianlaita ollut siten, niinhän olen lukenut», vastasi tohtori Leete. »Eikä se olekkaan ihmeellistä, sillä teidän aikakaudellannehan kuului jokainen ruumiillisen työn tekijä raakaan ja sivistymättömään kansanluokkaan. Mutta nyt ei enää ole tällaista luokkaa. Mainitsemanne pelko oli siihen aikaan aivan oikeutettua, sillä pidettiinhän silloin aivan luonnollisena ja asiaan kuuluvana, että korkeamman sivistyksen saaneet voivat antautua ainoastaan virkamiesalalle tai elää joutilaina. Jos henkilö, joka ei ollut rikas eikä kuulunut etuoikeutettuihin luokkiin, oli saanut sellaisen kasvatuksen, mutta ei voinut hankkia vastaavaa toimialaa, pidettiin hänen elämäänsä hukkaan menneenä, häntä itseään haaksirikkoisena, ja hänen sivistystään pikemmin kykenemättömyyden ja tunnottomuuden, kuin kyvyn merkkinä. Nykyjään taasen, jolloin korkeaa sivistystä pidetään välttämättömänä jokaiselle ammattialasta huolimatta, yksinkertaisesti sentähden, että hän kykenisi käsittämään ja nauttimaan elämää, ei sivistys tuo mukanaan mainitsemianne seurauksia».
 
»Mutta paraskaan kasvatus ei voi poistaa syntyperäistä tylsyyttä eikä henkisten lahjojen puutetta», huomautin. »Jos ei ihmisten henkinen kykeneväisyys ole yleensä paljoa suurempi, kuin minun aikanani, on korkeampia tarkoitusperiä tavotteleva kasvatus useimpiin ihmisiin nähden turhaan mennyttä vaivaa. Meidän mielestämme täytyi ihmisessä olla jonkun verran vastaanottavaisuutta, ennenkuin maksoi vaivaa ruveta häntä opettamaan, aivan samoin kuin maassa täytyy olla jonkun verran luontoperäistä hedelmällisyyttä, ennenkuin sitä kannattaa ryhtyä viljelemään».
 
»Onpa hauskaa», sanoi tohtori Leete, »että käytitte juuri tuota vertausta. Sillä juuri sen minäkin olisin valinnut, voidakseni teille selvästi esittää, miltä kannalta nykyinen sukupolvi katselee kasvatusta. Sanoitte, ettei ryhdytä viljelemään maata, joka on niin hedelmätöntä, ettei se maksa viljelyskustannuksia. Mutta niinhän kuitenkin tehdään. Sekä teidän aikananne että nykyjään muokataan paljon sellaisia palstoja, joiden tuotteet eivät maksa kustannuksia. Tarkoitan puistoja ja muita sellaisia yleisiä paikkoja, jotka loukkaisivat kauneudenaistia, jos ne saisivat hoitamatta kasvaa rikkaruohoja ja ohdakkeita. Sentähden niitä hoidetaan, ja vaikka niiden tuotteet eivät riitäkkään korvaamaan hoitokustannuksia, on tuskin maata, jonka viljeleminen syvemmässä merkityksessä puhuen kannattaisi paremmin, kuin niiden. Samoin on miesten ja naisten laita, joiden kanssa joudumme tekemisiin, joiden ääntä me alituisesti kuulemme ja joiden käytös vaikuttaa lukemattomilla tavoilla elämäämme, – ovathan he itse asiassa yhtä läheisessä yhteydessä sen kanssa, kuin ilma, jota hengitämme, tai ne ainekset, joista valmistamme ruumiillisten tarpeittemme tyydyttäjiä. Jos emme kykenisi hankkimaan kaikille täydellistä kasvatusta, valitsisimme kasvateiksemme raaimmat ja tylsimmät mieluummin kuin kyvykkäät, ja koettaisimme opettaa heitä mahdollisimman hyvin. Se, jolla on hyvät luonnonlahjat ja syntyperäistä hienotunteisuutta, voi paljoa paremmin tulla toimeen ilman kasvatusta, kuin tässä suhteessa vähemmän lahjakas.
 
Käyttääkseni erästä teidän aikalaistenne puheenpartta, emme pitäisi elämää elämisen arvoisena, jos meidän täytyisi elää tietämättömän, raan ja sivistymättömän kansan keskuudessa, kuten teidän aikakautenne harvojen sivistyneiden täytyi tehdä. Kukapa tahtoisikaan antautua pahalta haisevaan joukkoon kunhan hän itse on valeltu hajuvedellä? Voiko viihtyä palatsissakaan, jos sen joka puolella on haisevat takapihat? Tällainenhan oli teidän aikakaudellanne niiden asema, joita pidettiin sivistyneimpinä ja hienoimpina. Tiedän, että köyhät ja tietämättömät kansankerrokset kadehtivat siihen aikaan rikkaita ja sivistyneitä, mutta minusta näyttää, että jälkimäisten asema ei ollut paljoa parempi kuin edellistenkään, heidän kun täytyi asua kaikenlaisen saastan ja eläimellisen kurjuuden keskellä. Teidän aikanne sivistyneet olivat samassa asemassa kuin henkilö, joka on kaulaa myöten haisevassa suossa, mutta koettaa lohduttaa itseään hajuvesipullolla. – Nyt käsittänette, miltä kannalta me arvostelemme korkeampaa sivistystä. Ei mikään ole ihmiselle niin tärkeää, kuin elää sivistyneitten, kunnon ihmisten keskuudessa. Ei mikään työ, mitä kansa tekee meidän hyväksemme, voi edistää onnellisuuttamme samassa määrässä kuin se, että se kasvattaa ympäristömme sivistyneiksi kansalaisiksi. Jos tämä lyödään laimin, kadottaa oma sivistyksemmekin puolet arvostaan, ja moni erityinen tunneala, jota olemme koettaneet kehittää, muuttuu alituiseksi kiusan lähteeksi.
 
Jos ainoastaan muutamat pääsevät korkeimman sivistyksen osallisuuteen, ja kansan syvät rivit jäävät siitä kokonaan osattomiksi, kuten teidän aikananne oli laita, laajenee näiden kerrosten välinen kuilu niin suureksi, että he ovat kuin eri eläinluokkiin kuuluvia olentoja, jotka eivät millään tavalla voi käsittää toisiaan. Mikäpä on julmempaa ja epäihmisellisempää, kuin sivistyksen kohtuuton ja väärä jako ainoastaan muutamille? Yleinen ja kaikille samanlainen sivistys ei tosin poista luonnonkirjojen synnyttämää eroa, mutta se kohottaa suuresti alhaisimmalla kannalla olevia. Raakuus on nykyjään kadonnut. Kaikki käsittävät jonkun verran tieteitä, ymmärtävät henkisiä kysymyksiä ja kunnioittavat vielä korkeampaa sivistystä, jota he eivät ole voineet saavuttaa. He kykenevät itse nauttimaan sekä myöskin jokainen, vaikka kukin eri tavalla, avustamaan hienostuneen seuraelämän huveja ja nautinnoita. Puhutaan yhdeksännentoista vuosisadan sivistyneestä seuraelämästä, mutta senhän muodostivat vain muutamat peräti pienet, hajallaan olevat kosteikot äärettömässä erämaassa. Yksilöitä jotka todella kykenivät henkiseen toimintaan ja hienostuneeseen seuraelämään, oli niin vähän aikalaistensa kokonaissummaan verraten, että heitä tuskin kannattaa mainita, kun on yleensä puhetta silloisen ihmiskunnan sivistyksestä. Yksi ainoa nykyisen maailman sukupolvi edustaa enemmän henkistä elämää, kuin ennen viisi vuosisataa».
 
»Vielä on minun mainittava eräs seikka», jatkoi tohtori Leete, »joka myöskin suuresti vaikuttaa siihen, että nykyjään vaaditaan täydellistä yleissivistystä kaikille. Se on tulevan sukupolven oikeus vaatia sivistyneitä vanhempia. Lyhyesti sanoen: on kolme seikkaa, joihin kasvatuksemme perustuu. Ensiksikin on jokaisella yksilöllä oikeus vaatia paras kasvatus, mitä kansa voi jäsenillensä antaa, ja tämä oikeus on jokaisella yksinomaan hänen itsensä tähden, koska sivistys on hänen onnellisuutensa ja elämännautintonsa ehto. Toiseksi on ympäristöllä oikeus vaatia, että jokainen on täysin sivistynyt, koska se on välttämätön yhteisen seuraelämän ehto. Kolmanneksi on syntymättömillä oikeus vaatia, että kansa takaa jokaiselle sivistyneet vanhemmat».
 
En tahdo kuvata yksityiskohdissaan, mitä kaikkea havaitsin sinä päivänä kouluissa. Kun en ollut aikaisemmassa elämässäni sanottavasti harrastanut kasvatusopillisia asioita, voin vertailla nykyisiä kouluoloja entisiin ainoastaan muutamissa suhteissa. Lukuunottamatta tohtorilta kuulemaani tosiasiaa, että ylempi opetus oli samoin kuin alempikin yhteinen kaikille, herätti etupäässä huomiotani, että oppilasten ruumiinkin kehityksestä pidettiin erinomaista huolta, ja että oppilasta arvosteltaessa otettiin lukuun myöskin voimistelu ja leikit samoin kuin tietopuolinen edistyskin.
 
»Kasvatushallinnon on vastattava sen haltuun uskottujen oppilaiden ruumiin kehityksestä yhtä hyvin kuin heidän henkisestäkin jalostumisesta», selitti tohtori Leete. »Meidän kasvatuksemme, joka alkaa kuuden ja päättyy yhdenkolmatta vuoden iässä, saavuttaa kaksi päämäärää: sen tulee kehittää kasvatti mahdollisimman täydelliseksi sekä ruumiillisessa että henkisessä suhteessa».
 
Koulunuorison erinomainen terveys minua todellakin kummastutti. Katsellessani jo ennen ei ainoastaan isäntäväkeni erinomaisen suhteellista ja kaunista ulkomuotoa ja ruumiinrakennetta, vaan myöskin kävelymatkoillani tapaamiani ihmisiä olin tullut siihen johtopäätökseen, että koko ihmiskunta on sitte minun aikakauteni suuresti edistynyt ruumiillisessa suhteessa. Ja kun nyt katselin noita voimakkaita nuorukaisia ja reippaita, terveitä tyttöjä sekä vertasin heitä yhdeksännentoista vuosisadan kouluissa näkemiini oppilaihin, en voinut olla mainitsematta asiasta tohtori Leetelle. Hän kuunteli minua sangen tarkkaavaisena.
 
»Todistuksenne tässä suhteessa on erinomaisen arvokas», sanoi hän. »Me olemme kyllä uskoneet, että mainitsemaanne kehitystä on tapahtunut, mutta uskomme on tietysti perustunut ainoastaan teoreettisiin otaksumisiin. Omituinen kohtalonne on aiheuttanut sen, että ainoastaan te yksin voitte puhua tässä asiassa kokemuksesta. Arvostelunne, sen voin vakuuttaa, herättää sangen suurta huomiota, jos esitätte sen julkisesti. Mutta itse asiassa olisi peräti kummallista, jos ei ihmiskunta olisi ruumiillisessakin suhteessa kehittynyt. Teidän aikananne turmelivat rikkaudesta johtuvat hurjastelut sekä henkinen ja ruumiillinen laiskuus osan ihmisiä, kun taas suurten kansakerrosten elinvoimaa kalvoi köyhyys ja siitä johtuva kohtuuton työ, huono ravinto ja epäterveelliset asunnot. Työ, jota vaadittiin lapsilta, ja taakat, joita sälytettiin naisten hartioille, jäytivät itse elämän juuria. Näiden kurjien olojen asemasta vallitsee nyt kaikkialla mitä suotuisimmat elämän ehdot. Lapset hoidetaan ja kasvatetaan mahdollisimman huolellisesti, ja työ, jota kaikilta vaaditaan, kestää ainoastaan parhaan ikäkauden eikä ole koskaan kohtuutonta. Elantohuolia ja alituisesti jännittävän olemassaolon taistelua ei enää tunneta yhtä vähän kuin monia muitakaan vaikuttimia, jotka olivat omiaan tukahduttamaan ja hävittämään ihmisten sekä ruumiin että hengen kehityksen. Rodun täytyy tietysti parantua, siksi perusteellisesti ovat olosuhteet muuttuneet. Itse asiassa tiedämmekin varmasti, että parannusta on tapahtunut muutamissa suhteissa. Niinpä on esim. mielisairaus, joka oli yhdeksännellätoista vuosisadalla pelottavan yleinen mielettömästä elantotavasta johtuva ilmiö, kadonnut melkein kokonaan ja samoin sen toinen vaihtopuoli, itsemurhat».
 
[[Luokka:Vuonna 2000]]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikisource.org/wiki/Vuonna_2000:_Yhdeskolmatta_luku”