|
:Vaka vanha Väinämöinen arvelevi aivossansa: <br />
:"Nytpä soitanto sopisi, ilon teentä kelpoaisi <br />
:näillä uusilla oloilla, kaunihilla kartanoilla! <br />
:Vaan on kantele kaonnut, iloni iäti mennyt <br />
:kalaisehen kartanohon, lohisehen louhikkohon, <br />
:meren hauan haltijoille, Vellamon ikiväelle. <br />
:Eikä tuota tuonekana, Ahto antane takaisin.
:"Oi on seppo Ilmarinen! Taoit ennen, taoit eilen, <br />
:taopa tänäki päänä! Tao rautainen harava, <br />
:haravahan piit tiheät, piit tiheät, varsi pitkä, <br />
:jolla lainehet haroan, laposille aallot lasken, <br />
:meren ruoikot ru'olle, rannat kaikki karhikoille, <br />
:soitto jälle saa'akseni, kantelo tavatakseni <br />
:kalaisesta kaartehesta, lohisesta louhikosta!"
:Se on seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen, <br />
:takoi rautaisen haravan varren vaskisen keralla. <br />
:Piit takoi satoa syltä, varren viittä valmisteli.
:Siitä vanha Väinämöinen otti rautaisen haravan. <br />
:Astui tietä pikkaraisen, kulki matkoa palasen <br />
:teloille teräksisille, vaskisille valkamoille.
:Tuoss' oli purtta, kaksi purtta, kaksi valmista venettä <br />
:teloilla teräksisillä, vaskisilla valkamoilla: <br />
:yksi pursi uusi pursi, toinen pursi vanha pursi.
:Sanoi vanha Väinämöinen, virkki uuelle venolle: <br />
:"Lähepä, veno, vesille, pursi, aalloillen ajaite <br />
:käsivarren kääntämättä, peukalon pitelemättä!"
:Läksipä veno vesille, pursi aalloillen ajoihe. <br />
:Vaka vanha Väinämöinen itse istuihe perähän; <br />
:läksi merta luutimahan, lainetta lakaisemahan. <br />
:Luopi lumpehet kokohon, haravoipi rannan raiskat, <br />
:ruoposteli ruo'on ruutut, ruo'on ruutut, kaislan kaitut, <br />
:joka hauanki harasi, karit kaikki karhieli: <br />
:eipä saanut, ei tavannut hauinluista soittoansa, <br />
:ikimennyttä iloa, kaonnutta kanteloa.
:Vaka vanha Väinämöinen astuvi kohen kotia <br />
:alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin. <br />
:Itse tuon sanoiksi kertoi: "Ei tuota enämpi olle <br />
:hauin hampahan iloa, kalanluista luikutusta!"
:Astuessansa ahoa, saloviertä vierressänsä <br />
:kuuli koivun itkeväksi, puun visan vetistäväksi. <br />
:Jopa luoksi luontelihe, lähemmäksi laittelihe.
:Kysytteli, lausutteli: "Mit' itket, ihana koivu, <br />
:puu vihanta, vierettelet, vyöhyt valkea, valitat? <br />
:Ei sua sotahan vieä, ei tahota tappelohon."
:Koivu taiten vastaeli, itse virkki puu vihanta: <br />
:"Niinpä muutamat sanovi, moniahat arvelevi <br />
:elävän minun ilossa, riemussa remuelevan: <br />
:minä hoikka huolissani, ikävissäni iloitsen, <br />
:panen pakkopäivissäni, murehissa murmattelen.
:"Typeryyttä, tyhjä, itken, vajauttani valitan, <br />
:kun olen osatoin, raukka, tuiki, vaivainen, varatoin <br />
:näillä paikoilla pahoilla, lake'illa laitumilla.
:"Osalliset, onnelliset tuota toivovat alati <br />
:kesän kaunihin tulevan, suven suuren lämpiävän. <br />
:Toisinpa minä typerä, minä vaivainen varoan <br />
:kuoreni kolottavaksi, lehtivarvat vietäväksi!
:"Useinpa minun utuisen, use'in, utuisen raukan, <br />
:lapset kerkeän keväimen luokseni lähenteleikse, <br />
:veitsin viisin viiltelevät halki mahlaisen mahani. <br />
:Paimenet pahat kesällä vievät vyöni valkeaisen, <br />
:ken lipiksi, ken tupeksi, kenpä marjatuohiseksi.
:"Use'in minun utuisen, use'in, utuisen raukan, <br />
:tytöt allani asuvat, vierelläni viehkuroivat, <br />
:lehvät päältä leikkelevät, varvat vastoiksi sitovat.
:"Use'in minä utuinen, use'in, utuinen raukka, <br />
:kaaetahan kaskipuiksi, pinopuiksi pilkotahan. <br />
:Kolmasti tänäi kesänä, tänä suurena suvena <br />
:miehet allani asuivat, kirvestänsä kitkuttivat <br />
:mun poloisen pään menoksi, heikon henkeni lähöksi.
:"Se oli ilo kesästä, riemu suuresta suvesta. <br />
:Ei ole talvi sen parempi, lumen aika armahampi.
:"Jopa aina aikaisehen mure muo'on muuttelevi, <br />
:pääni painuvi pahaksi, kasvot käypi kalveaksi <br />
:muistellessa mustat päivät, pahat ajat arvellessa.
:"Siitä tuuli tuskat tuopi, halla huolet haike'immat: <br />
:tuuli vie vihannan turkin, halla kaunihin hamehen. <br />
:Niin minä vähävarainen, minä, koito koivu raukka, <br />
:jään aivan alastomaksi, varsin vaattehettomaksi <br />
:vilussa värisemähän, pakkasessa parkumahan."
:Sanoi vanha Väinämöinen: "Elä itke, puu vihanta, <br />
:vesa lehti, vierettele, vyöhyt valkea, valita! <br />
:Saat sinä olevan onnen, elon uuen armahamman; <br />
:kohta itkenet ilosta, riemusta remahutellet."
:Siitä vanha Väinämöinen koivun soitoksi kuvasi. <br />
:Veisteli kesäisen päivän, kalkutteli kanteletta <br />
:nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen. <br />
:Veisti kopan kanteletta, emäpuun iloa uutta, <br />
:kopan koivusta lujasta, emäpuun visaperästä.
:Sanoi vanha Väinämöinen, itse lausui, noin nimesi: <br />
:"Tuoss' on koppa kanteletta, emäpuu iki-iloa. <br />
:Mistä naulat saatanehe, vääntimet perittänehe?"
:Kasvoi tammi tanhualla, puu pitkä pihan perällä, <br />
:tammessa tasaiset oksat, joka oksalla omena, <br />
:omenalla kultapyörä, kultapyörällä käkönen.
:Kun käki kukahtelevi, sanoin viisin virkkelevi, <br />
:kulta suusta kumpuavi, hopea valahtelevi <br />
:kultaiselle kunnahalle, hope'iselle mäelle: <br />
:siitä naulat kantelehen, vääntimet visaperähän!
:Sanoi vanha Väinämöinen, itse virkki, noin nimesi: <br />
:"Sain ma naulat kantelehen, vääntimet visaperähän. <br />
:Vielä uupuvi vähäisen, viittä kieltä kanteloinen. <br />
:Mistä tuohon kielet saisin, äänöset asetteleisin?"
:Läksi kieltä etsimähän. Astuvi ahoa myöten: <br />
:istui immikkö aholla, nuori neitonen norolla. <br />
:Ei se impi itkenynnä, ei varsin ilonnutkana; <br />
:ilman lauloi itseksensä: lauloi iltansa kuluksi, <br />
:sulhon toivossa tulevan, armahansa aikehessa.
:Vaka vanha Väinämöinen tuonne kengättä kepitti, <br />
:ilman hampsi hattaratta. Sitte sinne tultuansa <br />
:alkoi hapsia anella. Itse tuon sanoiksi virkki: <br />
:"Anna, impi, hapsiasi, hieprukka, hivuksiasi <br />
:kanteloisen kielosiksi, ääniksi ilon ikuisen!"
:Antoi impi hapsiansa, hienoja hivuksiansa; <br />
:antoi hasta viisi, kuusi sekä seitsemän hivusta: <br />
:siit' on kielet kantelessa, ääntimet iki-ilossa.
:Saip' on soitto valmihiksi. Siitä vanha Väinämöinen <br />
:istuiksen alakivelle, paatiselle portahalle.
:Otti kantelon käsille, ilon itsensä lähemmä. <br />
:Kären käänti taivahalle, ponnen polville tukesi: <br />
:ääniä asettelevi, säveliä sääntelevi.
:Sai äänet asetetuksi, soittonsa sovitetuksi, <br />
:niin käänti alakäsille, poikkipuolin polvillensa. <br />
:Laski kynttä kymmenkunnan, viisi sormea viritti <br />
:kielille kapahumahan, sävelille hyppimähän.
:Siinä vanha Väinämöinen kun on soitti kanteletta <br />
:käsin pienin, hoikin sormin, peukaloin ulos kiverin, <br />
:jopa virkki puu visainen, vesa lehti vieretteli, <br />
:kukahti käkösen kulta, hivus impyen ilosi.
:Sormin soitti Väinämöinen, kielin kantelo kajasi: <br />
:vuoret loukkui, paaet paukkui, kaikki kalliot tärähti, <br />
:kivet laikkui lainehilla, somerot vesillä souti, <br />
:petäjät piti iloa, kannot hyppi kankahilla.
:Kälykset Kalevan naiset, kesken kirjan neulomisen <br />
:ne tuohon jokena juoksi, kaikki virtana vilisi, <br />
:nuoret naiset naurusuulla, emännät ilolla mielin <br />
:soitteloa kuulemahan, iloa imehtimähän.
:Mi oli miehiä lähellä, ne kaikki lakit käessä; <br />
:mi oli akkoja lähellä, ne kaikki käsi posella. <br />
:Tyttäret vesissä silmin, pojat maassa polvillansa <br />
:kanteloista kuuntelivat, iloa imehtelivät. <br />
:Sanoivat samalla suulla, yhen kielen kerkesivät: <br />
:"Ei ole tuota ennen kuultu noin suloista soitantoa, <br />
:sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana!"
:Kuuluvi sorea soitto, kuului kuutehen kylähän. <br />
:Eik' ollut sitä otusta, ku ei tullut kuulemahan <br />
:tuota soittoa suloista, kajahusta kanteloisen.
:Mi oli metsän eläintä, kyykistyivät kynsillehen <br />
:kanteloista kuulemahan, iloa imehtimähän. <br />
:Ilman linnut lentäväiset varvuille varustelihe, <br />
:veen kalaset kaikenlaiset rantahan rakentelihe. <br />
:Matosetki maanalaiset päälle mullan muuttelihe <br />
:käänteleivät, kuuntelevat tuota soittoa suloista, <br />
:kantelen iki-iloa, Väinämöisen väännätystä.
:Siinä vanha Väinämöinen kyllä soitteli somasti, <br />
:kajahutti kaunihisti. Soitti päivän, soitti toisen <br />
:yhtehen rupeamahan, yhen aamun atriahan, <br />
:yhen vyönsä vyötäntähän, yhen paitansa panohon.
:Kun hän soitteli kotona, huonehessa honkaisessa, <br />
:niin katot kajahtelivat, permannot pemahtelivat; <br />
:laet lauloi, ukset ulvoi, kaikki ikkunat iloitsi, <br />
:kiukoa kivinen liikkui, patsas patvinen pajahti.
:Kun hän kulki kuusikossa, vaelti petäjikössä, <br />
:kuusoset kumartelihe, männyt mäellä kääntelihe, <br />
:käpöset keolle vieri, havut juurelle hajosi.
:Kun hän liikahti lehossa tahi astahti aholla, <br />
:lehot leikkiä pitivät, ahot ainoista iloa, <br />
:kukat kulkivat kutuhun, vesat nuoret notkahteli.
{{runo|edellinen=[[Kalevala - Kolmasviidettä runo|Kolmasviidettä runo]]|teos=[[Kalevala]]|seuraava=[[Kalevala - Viidesviidettä runo|Viidesviidettä runo]]|}}
[[Luokka:Kalevala]]
| 