Wikiaineisto

Ero sivun ”Jumala ja bajaderi” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
Uudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Jumala ja bajaderi Maailman kannel -kokoelmasta
 
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
{{Otsikko
|edellinen=
|seuraava=
|otsikko=Jumala ja bajaderi.
|alaotsikko=Intialainen legenda.
|tekijä=Johann Wolfgang von Goethe
|huomiot=
}}
 
:           Mahadöh, maan herra, alas
:           astui kerran kuudennen,
:           tuta Tuomar’ itse halas
:           ilot, huolet ihmisten.
:           Alentuu tääll’ asumahan,
:           inehmo, kanss’ inehmoin,
:           palkatakseen hyvän, pahan,
:           itse kaikki kokee noin.
: Kun kulkunsa kaupungin kautta on tehnyt,
: sen katsonut korkeat, alhaiset nähnyt,
: hän illalla lähtee, eespäin käy.
 
:           Näkee portin luona neidon,
:           luona taloin viimeisten,
:           kadotetun, kauniin, keidon,
:           immen maali-ihoisen:
:           Terve, neitsyt! – Tyttö ehti
:           portahille: Tänne jää! –
:           Ken sa olet? – Lemmen lehti,
:           rakkauden on maja tää.
: Hän liikkuu, jo symbalit soittohon suori,
: hän läikkyy, hän väikkyy, on norja ja nuori,
: kukan taittaa ja tarjoo vieraalleen.
 
:           Viekoitellen kynnykselle,
:           vilkkahasti sisään vie:
:           Lampun-kirkas maja kelle,
:           jos ei sulle, kohta lie.
:           Väsynytkö? Liennän sulta
:           vaivat, jalkas virkistän.
:           Mitä tahdot, saat sa multa,
:           levon, riemun, leikinnän.
: Hän tuskat ne teeskellyt hoitavi. Hymyy
: jumalainen, mi riemuiten huomaa: lymyy
: sydän sykkivä turmeluksessakin.
 
:           Ja hän vaatii töitä orjan,
:           ilahtuvi tyttö vaan,
:           taide-eljet immen sorjan
:           muuttuu luonnoks uudestaan.
:           Katoo kullan päältä kuona,
:           kukka heilii hedelmään:
:           miss’ on kuuliaisuus luona,
:           loitolla ei lempikään.
: Mut hänt’ yhä tutkien taivainen Hyvyys,
: hän, jolle on tuttuja korkeus, syvyys,
: nyt riemun ja tuskan ja kauheuden tuo.
 
:           Suukoin maaliposken peittää;
:           tyttö vaivat rakkauden
:           tuntee, säikkyy, empii, eittää,
:           ensi kerran itkien;
:           vaipuu jalon jalkain juureen,
:           vuoks ei palkan, hekkuman,
:           sulaa riutumukseen suureen,
:           raukee syliin rakkahan.
: Ja niin yli vuotehen, huolitun lempeen,
: nyt huntunsa heittävi tumman ja hempeen
: yön hetkien karkelo kaunoinen.
 
:           Myöhään uupuin kisailulta,
:           varhain nousten leikkimään,
:           näkee tyttö, ett’ on kulta
:           kuollut hänen sylissään.
:           Huutaa, mainii armastansa,
:           eipä armas nousekaan;
:           kohta liekkihautahansa
:           ruumis kylmä kannetaan.
: Hän kuulevi kuoleman laulut, jo valkee
: lyö lieskaan, hän raivoo, hän rientävi, halkee
: väkijoukko: Ken oot? Mihin tunkeudut?
 
:           Parkuen hän sydänhuolla
:           paarin luokse vaipuvi:
:           Mieheni ma tahdon. Kuolla
:           tahdon kanssa mieheni.
:           Katoaisko kaunis multa?
:           Hälle soin, min muuten myön.
:           Mun hän oli, oma, kulta,
:           ah, vain yhden, kauniin yön!
: Papit laulaa: Me kannamme hautahan harmaat,
: unen myöhäisen nukkujat, kannamme armaat
: elon nuoret jo ennen kuin aavistavat.
 
:           Kuule pappeis opetusta:
:           Ollut eihän miehes tää.
:           Mitään sull’ ei velvoitusta,
:           bajaderi hourupää!
:           Yksin varjo ruumiin tiestä
:           eroa ei kuollenkaan,
:           vainen vaimo seuraa miestä
:           hiljaisehen tuonelaan.
: Torvi raikahda, soi pyhä vaitelo! Tulkaa,
: jumalaiset, ja suitsuttaen tulisulkaa
: pois päivien kaune hän kannelkaa!
 
:           Kuuluu kuorolaulu; syttö
:           sydämessä armoton,
:           käsin ojennetuin tyttö
:           syöksyy kuumaan kuolohon.
:           Jumal-sulho liekin kesken
:           nousee, kantaa päältä maan
:           tulisiivin tumman lesken
:           ilman kotiin korkeaan.
: Ilo on katuvaisista tarhoissa taivaan.
: Kuolemattomat astuvat kurjien vaivaan,
: käsin leimuvin luoksensa nostavat nuo.
 
 
'''Lähde:''' [[Eino Leino|Leino, Eino]] 1913: ''Maailman kannel''. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.
 
[[Luokka:Eino Leino]]
[[Luokka:Johann Wolfgang von Goethe]]
[[Luokka:Runot]]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikisource.org/wiki/Jumala_ja_bajaderi”