Ero sivun ”A. Ahlqwistin matkoilta II” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Uusi sivu: {{Otsikko |edellinen=A. Ahlqwistin matkoilta. |seuraava=A. Ahlqwistin matkoilta III. |otsikko= A. Ahlqwistin matkoilta II. |alaotsikko= |tekijä=August Ahlqvist |huomiot= }} :''...
 
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 15:
:Venäläisen suurin himo on rahan-ahneus, ja kuin täällä rahalla woipikin kaikki naittaa suuremmassa määrässä kuin luullakseni missään muualla, niin ei kumma olekaan, että sitä niin ahnehditaan. Rikas on Wenäläisestä puoli-jumala, waan ei mitään pidä hän niin suurena häpeänä kuin köyhyyttä, ja jos hänelle sanot: ''woi sinua, köyhä-rukka''! on se hänen mielestänsä suurempi häwäistys kuin kowa sadatteleminen muilla sanoilla. Tästä seuraa, että kaikki säädyt kokewat raha-kultaa hanata miten ikään woiwat. Siitä tulee myös, että Wenäläinen totisesti lapsellisella tietämättömyydellä pyytää tawarastansa eli työstänsä saada kymmen- ja sata-kertaista ansiota, eikä se hänen päähänsä astu koskaan, että olisi synti ottaa liikaa hintaa eli palkkaa, jos toinen on niin hullu eli ymmärtämätöin että sen antaa, eli niin ahtaassa tilassa, että hän hänen nylkyänsä ei woi wälttää. Ardatowassa oli minun tarpeen waatteenpesijätä, ja kaupungin paras pesu-nainen, eräs postimestarin orjia, kutsuttiin tykööni. Kysyttyäni mitä kappaleelta waatisi pesu-waiwasta, alkoi hän tuumailla, kuinka saippua, wesi ja puu nyt oli kallista (waikka hänellä nämä ja siihen wielä korttieri, ruoka ja aika oli herraltansa), ja hywän aikaa sinne tänne siemasteltuansa lausui hän wiimeinkin että kuin, joten hän oli kuullut, Moskovassa hienomman paidan pesusta maksetaan 60 kop. hop., niin ei siitä Ardatowassa olisi liika 30 kop. hop., waan pienemmät ja karkeammat kappaleet saisiwat jäädä wähemmästä. Minun sekä nauratti että wihastutti tämmöinen häwittömyys, niin että käskin hänen kiireimman mukaan korjantumaan pois silmieni edestä. Runeberg'in sanat:
 
:''Mycket prutades ej, ty hälften prutades genas'' antawat pesu-naisen hintansa huojistamisesta heikon kuwan, sillä hän ei totellut poishäätämistäni, waan alkoi alentaa hintaansa ja suostui wiimein siihen, jonka jo alussa olin hänelle tarjonnnt, nim. 3 kop. hop. kappaleelta. — Samanlaista oli juttu korttieri-isäntänikin kanssa. Korttierista ja ruuan-tekemisestä ynnä suolan ja leiwän kanssa määrättiin 5 hopearuplaa kuukaudelta, jota wastaan minä kaiken särpimen ja keitto-neuwon itse ostaisin. Waan isännän, jolla oli muitakin hyyriläisiä ja ruuan-ostajia, teki mieli saada minua omaan ruokaansa ja kaksi eli kolme päiwää syötti hän minua eri maksua wastaan "koetteeksi" s.o. näytteeksi minkälainen hänellä oli ruoka, ja tuli sitten hintaa sopimaan. Hänkin piti ensin pitkän johdatuksen siitä, kuinka semmoiset nuoret herrat, kuin minä minä olin, eiwät rahasta suurta lukua pitäisi, kuiu waan mieleisensä olennon ja elannon saisiwat, ja kauan mutkistettuansa edes takaisin päätti hän 60 kop. hop. päiwältä puolipäiwäisen edestä s.o. 18 ruplaa hop. kuukaudelta, ei liiaksi. Se, joka Kaisaniemen entisinä hywinä aikoina sai, jonkun kerran milloin warat riittiwät, 30 kopeekan edestä istua tämän paikan herkulliseen pöytään, ainoastaan se woipi arwata tämänkaltaisen waatimuksen häwittömyyttä, warsinkin jos muistaa, että kaikki ruoka-warat Ardatowassa owat kolmea wertaa hnokeammathuokeammat kuin Helsingissä. Tätä koin selittää isännälleni, ja jonkun aikaa tingittyä suostni hän wiimeinkin 9 hopearuplaan kuukaudelta eli korttierista ja puolipäilväsestä yhteensä 14 ruplaa, joka sittenkin oli hirmuinen hinta, jos se lukuun otetaan, että ruoka hywänänsäkin tehtiin uunissa paistamalla ja wähitellen huononi huononemistansa, kunne kowilla sättimisillä taas joksi kuksi ajaksi werestin isännän omantunnon, ja että pari kolme wiikkoa piti hänen ämmiensä kanssa taistellani ennenkuin sain heidät siksi totutetuksi, että ruuassa ei ollut enemmän kuin jos puolikymmentä pientä russakan-poikaa kerrallansa.
 
:Syy siihen, että Wenäläinen niin läämältään tahtoo kerralla woittaa, on paitse hänen werrattoman suuri rahan-himonsa myös hänen laiskuntensa, joka luonteen-omaisuus on, niinkuin kaikki tuntijat sanowat, yhteinen slawjanilaiselle kansakunnnalle. Jo siitä, että työ näiden kansojen kielissä merkitsee ''orjuutta'' eli ''orjaamista'' (sana ''rabuta'', työ, ja ''rabotatj'', tehdä työtä, tulewat nim. sanasta ''rab'', orja), on helposti nähtäwä, millä silmillä ne työtä katselewat, ja ilman liikaa panematta woipi hywin sanoa, että Wenäjällä ainoastaan makaamalla menetetään puoli ikäänsä, ja kuin tähän lisätään ne monet praasnikat, joina arwattawasti ei mitään tehdä, ja ne kolme wiikkoa wuodessa (maslenitsa, pääsiäis- ja joulu-wiikko), - joina taas ei puututa minkäänlaiseen työhön, niin näkyy selwästi, kuinka paljon eli kuinka wähän uutterammalle työnteolle jääpi aikaa. Ja työnkin aikana ei Venäläinen sitä tee niin hartaasti kuin eurooppalainen, waan welttoilee, laiskehtii ja lepäilee alinomaa, jos kiirehtijätä ja keppiä ei näe takanansa, ja tekee sittenkin useimmin kelwottoman työn. Nauraakin Wenäläinen hänen kanpungeissansa eläwän Saksalaisen ahkeruudelle, tarkkuudelle ja werrallisesti wahempään woittoon tyytymiselle, mutta hawaitsee harwoin sen, että tällä ou puhtaampi koto, siistimpi ruoaka ja soweljaampi waatteus kuin naurajan howinherralla, että hän koulitsee lapsensa, joista tyttäret tawallisesti naittaa wirkamiehille ja pojat ohjaa waltakunnan palwelukseen, että hän tämän ohessa lopettaa elonsa warallisena ja, joka on erittäin muistettawa, kaikki nämä edut on woittanut rehellisyydellä ja ahkeruudella, waikka toisten pettuuskin ja laiskuus owat hänelle monta tuntuwaa wahinkoa tehneet.
 
::::::::::(Jatketaan).