Suomalaisessa teaterissa (5.11.1878)

Suomalaisessa teaterissa Kirjoittanut Minna Canth

Suomalaisessa teaterissa on kolme kertaa perättäin, toissa iltana viimeksi, näytetty murhenäytelmää: ”Daniel Hjort.” Lupauksemme mukaan käymme nyt likemmin mainitsemaan näytelmän näytännöistä täällä. Päähenkilöä, itse ”Daniel Hjortia,” näytteli herra Wilho. Wilhon luulemme ainoastaan täytymyksestä ottaneen Hjortin, hänen luonteelleen vähemmin sopivaa, osaa näytelläkseen, kun herra Lundahl, jonka sanotaan ennen sitä sangen onnistuneesti näyttäneen, sairaudesta ei ole nykyjään voinut ryhtyä mihinkään näytäntöön, eikä toista Wilhoa soveliaampaa ollut hänen sijaansa panna; sillä ikänsä, äänensä ja vartalonsa puolesta ei herra W. oikein sovi D. Hjortiksi, josta Ruotsin lähettiläs ”Erikki Brahe” heti 1:sen näytöksen alussa ja hänet ensi kerran nähtyänsä ihmetellen kysyy kumppaniltaan:

”Kah, tunnetteko tuota nuorta miestä?

On katsanto ja käytös hällä uljas

Kuin Flemingeillä;”

Ja ”Juhani Fleming” D. H:ille itselle 3:nessa näytöksessä lausuu:

                    ”Sä yhtä hyvin

Näyt miekkaa voivan käytellä kuin kynää” –

jotka lauseet viittaavat siihen, että D. Hjortia on ajatteleminen kookkaaksi ja uljasryhtiseksi nuorukaiseksi. Näyttelijän maskerauksesta mainitsemme hänen vaalean tukkansa, jok’ei oikein soveltune ”Katrin” huudahdukseen ”Daniel” pojastansa 2:sessa näytöksessä:

                    ”Tuolla käy hän, poikan’ oi!

Kas, kiharoihin mustiin loistaa tähdet.”

Tämä lause lausuttiin kuitenkin näytännöissä näyttelijän tukan mukaan muutettuna. Wilhon monipuolista näyttelijä-kuntoa ja taiteellisuutta tosiaan tarvitaan, voida hänen luonnon-omaisuuksillaan kuitenkin kuvata Hjortia niin miellyttävästi ja katsojia tyydyttävästi, paikoittain vielä mestarillisestikin – esim. 4:nen näytöksen vankeuskohtauksessa – kuin hän näissä näytännöissä teki. Ne suosionosoitukset, joita hänelle näytettiin esiinhuudoilla ja muilla suosituksilla, olivat hyvin ansaittuja. – Rouva Aspegren ”Katrina” ansaitsee kappaleen näyttämisessä kieltämättä ensimmäisen kiitoksemme. Mainiosti hän kuvasi tuon vanhan, onnettoman vaimon katkeraa sydänsurua ja siitä herännettä tulista vihaa ja hillitsemätöntä kostonhimoa sekä toiselta puolen syvää ja innokasta äidinrakkautta. Erittäin liikuttavan vaikutuksen teki hänen esityksensä toisessa näytöksessä, öisessä kohtauksessa poikansa kanssa mestauslavan luona, jossa hän, lavalla seisoen, ”taivaan tähtivalossa” juhlallisesti vannoo puheensa sulaa totuutta olevan, ja sitten elämänvaiheitaan kertoessaan hetkeksi unhottaa vihansa ja uneilevana vaipuu surullisiin muistoihinsa. Paremmin kuin rouva Aspegren lienee vielä tuskin kukaan Katrin osaa suorittanut ja tuskinpa siinä hänen rinnalleen hevin toinen nousee. Paitse sitä tarkkaa, huolellista ja taiteellista tapaa, jolla rouva Aspegren aina näyttöosansa suorittaa, on hänellä suurena ansiona erinomaisen puhdas ja selvä kielen-ääntäminen, josta meidän vieläkin kerran tulee lausua kiitoksemme, ihastuksemme. Siihen ansioon rouva Aspegren’illa vielä liittyy sointuva, hopeanheleä puheääni, jotka yhteydessä saavat armaan, rakastetun äidinkielemme hänen huuliltaan soimaan niin sulavana ja kauniina, että se ehdottomasti herättää kuulijoissa ihastusta. – Rouva Lundahl ”Ebba Stenbockina,” Klaus Flemingin leskenä, kuvasi yleisesti hyvin tämän ylevän henkilön jaloutta, mutta ei mielestämme yhtä hyvin hänen sankariuttansa. Semmoisen sankarittaren, jonka uljasta käytöstä ankaraa Kaarle herttuaa kohtaan ja urhokasta vastausta tälle miehensä ruumiin vieressä historiakin ihmettelee, ei sopisi niin säikähtyä Katrin ilmaantumista, kumminkaan ei sitä muille näyttää, eikä antaa muiden nähden tunteittensa itseään niin valloittaa, kuin näyttelijätär kuvasi. Ylhäiset, paljoa vähemmin urhokkaat aatelisrouvatkin koettavat semmoisissa suhteissa itseään hillitä. Muuten oli rouva Lundahl liikkeiltään ja näöltään muhkea marskin puoliso. – Neiti Avellan hentona ja samassa uljaana sulo ”Sigridinä,” ”simpukkaisena,” oli viehättävästi onnistunut. – Herra Leino oli mainio ”Arvid Stålarm’ina,” tuona suorana sotamiehenä, uskollisena, jalomielisenä päällikkönä, jonka joka liikunnossa ilmoittihen aina jotakin ylevää. Hra Leino voi tässä näytännössään ainakin astua sen näyttelijän rinnalle ehkäpä ohitsekin, joka Stålarmia on Helsingin ruots. teaterissa useimmin esitellyt. Kiitosta ansaitsee myöskin herra Böök ”Juhani Fleminginä.” Iloksemme olemme huomanneet hra Böökin paljon näyttelijänä edistyneen, joka edistyminen yhteydessä hänen sorean vartalonsa ja miellyttävän muotonsa kanssa tekee hänet varsin soveliaaksi moniin, niinkuin esim. noihin vaikeihin rakastajan osiin. Liikkeet näyttämöllä ovat sangen luontevat ja vapaat, mimika myöskin hyvä, ainoastaan äänessä vielä joskus ilmaantuu kankeutta ja yksitoikkoisuutta. – Herra Ahlberg ”Olavi Klaunpoikana,” tuona ”hauskana Olavina” ja uljaana ”bastardina,” jossa niin taiteellisesti on yhdistetty aatelista ylevyyttä ja porvarillista reippautta, teki tehtävänsä jotenkin hyvin. Lauluansa 4:nessä näytöksessä hän ei nähtävästi ollut tarpeeksi harjoittanut. Hänellä niinkuin toisella äsken alkaneella näyttelijällä, herra Kivisellä, on se, ei suinkaan vasta-alkaville vähä ansio, että ne näytännöissään voivat hillitä itseänsä ja pysyä rollinsa rajoissa – mikä myöskin tekee heidät toivoikkaiksi taimiksi teateritaiteen vainiolla. – Laulavana sotamiehenä Scheel’in leirissä oli eräs kaupunkilainen ja toimitti tehtävänsä, semminkin laulunsa oivallisesti. Hänen lauluansa pyydettiin ja saatiinkin kuulla toistamiseen. Ensimäisestä näytännöstä viime keskiviikkona jäi sattuneesta syystä tämä näytelmän kaunis leiri osa pois, joka kumminkin on siinä tuiki tärkeä näyttämään herttuan sotamiesten uskollisuutta ja lujuutta vastakohtana sille petokseen taipuvalle hengelle ja velttoudelle, mikä vallitsee linnassa ja minkä ”Linnan sotamies” kyllä selvästi näyttää.

Tänään on täällä viimeinen näytäntö, jossa esitellään V. Hugo’n kuuluisaa näytelmää: ”Maria Tudor.” – Siis täytyy meidän nyt kohta heittää hellät jäähyväiset näyttelijä-seuralle. Kiitollinen muisto siitä taiteellisesta nautinnosta, jonka se meille tuotti täällä tällä kertaa 16:tena iltana, saattaa meidät ikävöimisellä toivomaan sen tulemista tänne taas, niin pian kuin mahdollista, ja lausumaan, milloin hyvänsä se näkee hyväksi taas täällä ilmaantua, sille sydämellisesti: tervetultua taasen!

Lähde: Päijänne 5.11.1878.