Sivu:Eduskunnan pöytäkirja 6.12.1917.pdf/17

Tämä sivu on oikoluettu

[s. 381:1]den fråga, som talmannen nyss öfverlämnade åt oss till afgörande.

Ed. Kairamo: Luovun.

Ed. Schybergson: Det kan hafva sin riktighet som herr Rosenqvist framhölll att någon diskussion i själfva saken här icke bör komma i fråga, men då herr Manner fått hålla sitt långa föredrag, torde det ändå tilllåtas mig att försöka få fram pudelns kärna, och i det afseendet ber jag att få nämna, att en af Manners partikamrater, som satt i representationsreformkommittén, där helt öppenhjärtligt yttrade att sosialisterna, om åldersgränsen blefve högre, riskerade att arbetaren hunnit lägga eget bo och få en allvarlig uppfattning af lifvet samt icke mera vore lika entusiastisk eller lika färdig för hvilka reformer som helst. Det var därför han yrkade på en tåg åldersgräns.

För min del uttalade jag i kommitten en annan uppfattning, nämligen den, att den nya landtdagen, om en så låg åldersgräns infördes, skulle blifva snarlikt ett samskolekonvent. Trots herr Manners utläggning håller jag ännu på den uppfattningen.

Ed. Ingman: Ed. Manner on käyttänyt pitkän puheenvuoron todistaakseen, että hänen alotteensa on niin hyvä kuin keisarin ja suuriruhtinaan alote, ja että se tämän hyvyyden perusteella on käsiteltävä keisarin ja suuriruhtinaan alotteena. Minusta tämä on jotenkin tarpeetonta. Ei sitä ole kukaan epäillyt, etteikö se mahdollisesti olisi erinomaisen hyvä. Vaikea edustajain on sitä arvostella, kun alotetta ei ole edustajille jaettu. Mutta minun nähdäkseni kysymys tämän aiotteen paremmuudesta tai huonommuudesta ei vaikuta siihen asiaan, joka täällä on ratkaistava, nimittäin kysymykseen, kuinka eduskunta aikoo käyttää keisarin ja suuriruhtinaan esitysoikeutta. Ta mitä siihen tulee, niin pysyn siinä mielipiteessä, jonka esitin ensimäisessä lausunnossani, nimittäin, että sitä olisi parhaiten käytettävä niin, että hallitus antaa esityksiä eduskunnalle ja että se menettelytapa, jota herra Manner koettaa saada käytäntöön, ei takaa ylipäänsä — mahdollisesti tässä on loistava poikkeus, mutta ei ylipäänsä takaa — että asiat ovat riittävästi valmistetut. Minä en myös voi huomata, että ed. Mannerin ehdottama menettely olisi erityisesti kansanvaltainen. Nähdäkseni on aivan yhtä kansanvaltaista, jos eduskunta esimerkiksi edustajien [s. 381:2]tekemien anomusehdotusten johdosta antaa hallitukselle toimeksi valmistaa esityksiä tämänkaltaisissa asioissa. Ed. Mannerillekin on tarjottu tilaisuus tätä tietä saada tämä asia vireille. Hän on sen hylännyt, hän ehdottomasti vaatii että hänen lakiehdotustaan on käsiteltävä keisarin ja suuriruhtinaan esityksenä.

En huomaa, ettei eduskunta muodollisesti voisi suostua tähän. Eduskunta voi suostua myös esimerkiksi siihen, että antaa ed. Mannerille oikeuden vahvistaa eduskunnan päätöksiä, joita keisari ja suuriruhtinas ennen on vahvistanut. Mutta ei tämä minun nähdäkseni ole kansanvaltaista.

Oli vielä eräs kohta ed. Mannerin lausunnossa, johon kiinnitin huomiota. Hän sanoi, että hänen alotettaan ei ole valmistettu sillä laiskuudella, joka on yleinen valtion komiteoissa. Minä en tiedä, minkä verran ed. Manner on ollut niissä jäsenenä ja tuntee sitä laiskuutta, josta puhuu. Mutta hyvä olisi, sen voin vakuuttaa, että ed. Manner teroittaisi puoluetovereilleen, että valtion komiteoissa ei pitäisi toimia laiskasti, siihen on syytä.

Ed. Pennanen: Minä luovun.

Ed. K. Manner: Kun herra puhemies tai sihteeri ei tullut lukeneeksi koko ehdotustani, niin pyydän sen lukea. Se kuuluu:

Laki 20 päivänä heinäkuuta 1906 annettu valtiopäiväjärjestyksen 5 §:n muuttamisesta toisin kuuluvaksi.

Suomen eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty 20 päivänä heinäkuuta 1906 annetun Valtiopäiväjärjestyksen 60 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään täten, että sanottu Valtiopäiväjärjestyksen 5 § muutetaan näin kuuluvaksi:

5 §.

Oikeutettu valitsemaan edustajaa on jokainen Suomen kansalainen, sekä mies että nainen, joka ennen vaalivuotta on täyttänyt 21 vuotta.

Vaalioikeutta vailla on kuitenkin:

1) se, joka lain voiman voittaneen oikeuden päätöksen kautta on holhouksen alaisena;

2) se, joka laillisen tuomion nojalla on katsottava olevan hyvää mainetta vailla tai on kelpaamaton maan palvelukseen tai toisen asiaa ajamaan; ja