[s. 377:1]kainen ja neitonen jo on elämän kovassa koulussa saavuttanut.
Mutta vaikkapa niinkin olisi, että löytyisi yhteiskuntaryhmiä, joiden nuoriso ei 21 vuoden iässä vielä ole saavuttanut sellaista kypsyyttä, joka sanotaan olevan tarpeellinen valtiollista äänioikeutta käytettäessä, niin väärin olisi tuon takia, koska se vain voi koskea verrattain vähälukuista osaa nuorisoa, kieltää valtiollisen äänioikeuden käyttäminen monin kerroin suuremmilta jo siihen täysin kypsiltä aineksilta.
Kun on nuorison kypsyydestä tämä käsitys, niin silloin näyttää naurettavalta se väite, että nuoriso päästessänsä 21 vuoden iässä käyttämään valtiollista äänioikeutta muka voisi saattaa yhteiskunnan vaaraan}. Vuoden 1905—1906 säätyvaltiopäivillä tästä yhteiskuntaa uhkaavasta vaarasta, jos nuoriso pääsisi vaalioikeutta käyttämään, oli myös puhetta. Perustuslakivaliokunnan enemmistö ei tahtonut laskea ihanteellismielistä ja toimintahaluista Suomen nuorisoa mukaan valtiolliseen elämään silloin juuri siitä syystä muka. Perustuslakivaliokunnassa oli toki pari jäsentä, joilla oli vastakkainen mielipide. Juho Torppa ja Yrjö Mäkelin olivat perustuslakivaliokunnan mietintöön laatineet vastalauseen, jossa he molemmat lämpimästi puolsivat sitä, että 21 vuoden ikäisillä olisi oleva äänioikeus. Torppa talonpoikana ja talonpoikaiselämän tuntijana oli sillä kannalla, Mäkelin taas työläispiirien elämän tuntijana. Vastalauseessaan nämä kirjoittivat muun muassa näin: „Vertailun vuoksi mainittakoon tässä yhteydessä että alempi, 21 vuoden ikäraja on käytännössä Englannissa, Ranskassa, Portugalissa, Italiassa, Kreikassa, Yhdysvalloissa, eräissä Balkanin maissa, muutamissa Saksan yksityisvaltioissa y. m. Sveitsissä on se 20 vuotta, jopa muutamissa Sveitsin kanttooneissa 19—18—17 vuotta. Missään näissä maissa enemmän kuin meilläkään tähän asti ei ole huomattu, että tuo alempi ikäraja vaikuttaisi haitallisesti vaalien tulokseen ja vielä vähemmän, että yhteiskunta olisi näitten nuorten ainestensa tähden joutunut vähimmässäkään määrässä vaaranalaiseen asemaan”. Tuskinpa olisi mitään vaaraa ollut Suomenkaan yhteiskuntaelämälle, jos jo silloin, kun nykyään voimassaoleva valtiopäiväjärjestys säädettiin, nuorelle väellekin olisi äänioikeus annettu. Päinvastoin luulisin siitä olleen monipuolista hyötyä. Nykyiset Suomen yhteiskuntaryhmät, olkoot ne mitä tahansa, eivät itsekään näytä tosiasiassa olevan sitä mielipidettä, että [s. 377:2]nuorison poliitillisesta toiminnasta olisi isänmaalle ja yhteiskunnalle vaaraa ja vahinkoa. Päinvastoin. Ne monet vaalit, jotka tässä maassa on jo käyty, osoittavat sitä. Parhaipina vaalitoimitsijoina, yllyttäjinä ja apulaisina taistelussa on käytetty juuri nuorisoa. Esimerkiksi porvarilliset ovat aina innokkaasti kehoittaneet ylioppilasnuorisoansa tekemään kaikkensa porvarillisten puolueitten asian edistämiseksi. Niillä matkoilla marssii lyhyissä hameissa 16-vuotisia ylioppilastyttöjä ja 20-vuotisia ylioppilaspoikia. Kuinka hyvää työtä he ovat tehneet, en voi sanoa, mutta ainakaan he eivät liene teidän asianne vallan pahasti vahingoittaneet. Me sosialistit olemme myöskin käytneet vaaliyllytystyössämme nuorisoa, nuorisoliittolaisiamme, jotka mielellään ovat tämän tehtävän täyttäneet sen takia, että ovat tahtoneet kantaa kortensa yhteiskunnan hyväksi tällä lailla, kun heillä ei ole ollut tilaisuutta punaisen viivan vedolla sitä tehdä. Te herrat ja me sosialistit emme varmaankaan käyttäisi nuoriamme näissä vaalitouhuissa, ellemme olisi vakuutettuja siitä, että he ovat sekä kypsiä että kykeneviä tekemään sitä työtä. Vaaliyllytystyöhön ei muuten ruukata lähettää kaikkein tyhmimpiä ja epäkypsimpiä, sillä jos sellaisia käytettäisiin, he silloin ajaisivat asiat hukkaan tai jollei vallan hukkaan, niin ainakin vahingoittaisivat.
Taloudellinen kehitys ylipäänsä johtaa siihen, että yhä suuremmat ihmisjoukot joutuvat enemmän taikka vähemmän elämään oman työnsä varassa. Toisin sanoen: pikkuporvarillisista ja muista väliluokista työntyy aineksia enemmän köyhälistöluokkaan. Siitä seuraa, että yhä enemmän tulee niitä, jotka jo verrattain varhaisella ikäasteella ovat kaikin puolin kypsiä valtiolliseenkin elämään. Jos nuoria ihmisiä, olkoot he sitten köyhälistön, pikkuporvariston taikka yläluokan nuorisoa, pidetään erossa valtiollisesta toiminnasta ja parlamentaarisesta elämästä, niin siitä on vaaraakin yhteiskuntaelämälle. Nuorisohan on herkästi innostuvaa, se ryhtyy tehtäviinsä aina ripeästi. Nuoriso tarvitsisi työaloja, sille tarvitsisi varata tehtäviä. Ellei niin tapahtu, niin siitä kärsii nuoriso ja ajan pitkään myöskin kansa. Tunnen työläisnuorisoa jonkun verran. Heillä on huonot kotiolot. He eivät siellä voi viihtyä, eivät voi saada sitä hupia ja monenmoista hyödyllistä, jonka sivistynyt, valistunut ja varakas koti voi nuorellensa tarjota. He ikävystyvät ikävään kotiin ja menevät kadulle. Niistä tulee monas-
