[s. 375:1]nallislait ja 8 tunnin työpäivälain. Poikettiin siinä suhteessa V. J:n 75 §:stä, että alotetta asiassa ei tehnyt keisarin ja suuriruhtinaan neuvonantaja, vaan yksityiset keisarin ja suuriruhtinaan osat, eduskunnan jäsenet. Eduskunta suuriruhtinaan vallan käyttäjänä tutki tehdyt ehdotukset ja päätti vahvistaa nuo lait. Tässäkin tapauksessa siis eduskunta suuriruhtinaan vallan omistajana yksityisestä alotteesta otti sitä valtaa eräässä tapauksessa käyttääkseen. Edellisistä esimerkeistäni jonkun verran poikkeava on kyllä se, kun eduskunta päätti käsitellä senaatin valmistamia ja eduskunnalle annettuja eräitä ehdotuksia, niinkuin keisarin ja suuriruhtinaan esityksistä on määrätty. Mutta siinäkin tapauksessa eduskunta erikoisella päätöksellä niitä sillä tavalla päätti käsitellä.
Nämä esimerkit osoittavat, että jo monenkertainen käytäntö on olojen pakosta vienyt siihen. jota edustajat Ingman ja Estlander tässä esillä olevassa tapauksessa nyt tahtovat välttää. Sen vuoksi en ymmärräkään muuta, kuin että herroilla Estlanderilla ja Ingmanilla sekä niillä, jotka ovat heidän kannallansa, täytyy olla eräitä asiallisia syitä vastustaessaan sitä, että ehdotus valtiopäiväjärjestyksen äänioikeuspykälän muuttamiseksi joutuisi valtiokuntakäsittelyn alaiseksi. Ed. Ingman mainitsi, että hallitus voi asiallisemmin ja perinpohjaisemmin valmistella tämmöisen kysymyksen ja että ehdotus vain sitä tietä voi tulla kypsyneempänä ja kelvollisempana eduskunnalle. En tahdo väittää, että tämä meidän ehdotuksemme olisi valmisteltu kaikella sillä hitaudella, laiskuudella y. m., mikä on kuulunut hallituksen komiteojen tapoihin. Mutta uskon, että sitä on sentään valmisteltu niin, että sen pohjalla ja avulla edustajat Ingman ja Estlanderkin voivat perustuslakivaliokunnassa asiaa aivan hyvin käsitellä. Minusta näyttääkin, että niillä eduskunnan oikeiston jäsenillä, joilla on halu tästä ehdotuksesta nyt tässä asteessa päästä irti, on halua ennen kaikkea vastustaa sitä tärkeätä uudistusta, joka tähän ehdotukseen sisältyy. Sentähden pidänkin tarpeellisena kosketella hiukkasen ehdotusta asialliseltakin puolelta.
Ehdotukseni eräänä tärkeänä piirteenä on se, että siinä pyydetään eduskunnan myötävaikutusta siihen, että äänioikeusikäraja Suomessa valtiollisissa vaaleissa alennettaisiin 24 vuodesta 21 vuoteen. Tämä vaatimus on saavuttanut hyvin paljon kannatusta Suomen nuoren väen keskuudessa. Uskon, nuorisossa vaan myöskin keskiluokkien ja ehkäpä [s. 375:2]yläluokankin nuorisossa. Tämä vaatimus ei ole myöskään tämän ajan ja aivan viime vuosienkaan vaatimus. Se esiintyi jo silloin, kun valmisteltiin tälle eduskunnalle valtiopäiväjärjestystä ja Suomen vaalilakia. Se eduskuntauudistuskomitea, joka valmisti ehdotuksen valtiopäiväjarjestykseksi, joutui ratkaisemaan kantansa kysymykseen: 21 vaiko 24 vuoden ikäraja. Ja eduskuntauudistuskomitean enemmistö asettui sille kannalle, että äänioikeusikäraja olisi oleva 21 vuotta. Sen komitean jäseninä ei ollut yksistänsä työväen edustajia. Siellä oli suuri enemmistö porvarillisia, sellaisiakin, jotka nykyisessäkin eduskunnassa ovat jäseninä. Eduskuntauudistuskomitea esitti, että jo säätyeduskunnan porvaris- ja talonpoikaissäädyssä oli 21 vuoden ikäraja ollut käytännössä ja lisäsi, että kokemus ei ollut osoittanut, että ikärajan tässä olemisesta olisi ollut haittaa noiden säätyjen kokoonpanolle ja toiminnalle. Komitea nimenomaan lausui: „Missään tapauksessa ei komitean enemmistö ole arvellut tarvitsevan varoa mitään haitallisia seurauksia koituvan eduskunnan kokoonpanolle siitä, että vaalioikeus alkaa jo 21 vuoden ijässä, vaan on katsonut, että sanotussa ijässä sen ohessa että harrastus yleisiin asioihin ja ihanteellinen käsitys valtiollisista ja yhteiskunnallisista oloista on virkeimmillään, kuitenkin jo on olemassa tarpeellista kypsyyttä vaalioikeuden käyttämiseen”. Sitä väitettä vastaan, että nuoret kovin runsaslukuisesti ottaisivat osaa vaaleihin, mutta sen sijaan vanhempi väki ehkä pysyttäytyisi niistä poissa, huomautettiin eduskuntauudistuskomitean mietinnössä, että ikäluokat 21—24 muodostaisivat vain noin 170,000 henkeä. Olen kysynyt eräältä tilastotieteilijältä, että paljoko nykyään voisi laskea olevan näitä ikäluokkia, ja hän arveli, että niitten henkilömäärä ei olisi voinut kohota 180—185,000 korkeammaksi. Kun vertaa tätä lukua esimerkiksi viime vaaleissa äänioikeuttaan käyttäneiden 24 vuotta vanhempien lukuun, niin havaitsee, että vaikkapa nuo kaikki 180,000 21—24-vuotista olisivat olleet vaaleissa mukana, niin eivät ne olisi voineet vaikuttaa semmoisia tuhoja, että sen kautta niitä olisi pidätettävä tästä oikeudesta. Että eduskuntauudistuskomitean mielipide asiassa ei kuitenkaan lopultakaan tullut laiksi, johtui siitä, että tämän ehdotuksen ja mielipiteen vastustajat onnistuivat saamaan hallituksen esityksen muutetuksi sellaiseksi, että 24 vuoden ikäraja siihen tuli määrätyksi ja että säätyeduskunnassa sittemmin samanmie-
