[s. 4] sitä Aleksanterin Bukefaloon eikä Cidin Babieçaan. Häneltä meni neljä päivää kyllin komean nimen keksimiseen sille, sillä mahdotonta oli, että niin mainion ritarin ratsulla olisi mikään tavallinen nimi. Pitkät päivät mietittyään, valittuaan, hylättyään ja arvosteltuaan hän viimein umpimähkään nimitti ratsunsa Rosinanteksi [1]), mikä nimi hänen mielestään oli kyllin komea, merkitsevä ja arvokas maailman ensimmäiselle hevoselle.
Annettuaan hevoselleen näin kauniin nimen johtui hän myöskin miettimään nimeä itselleen; ja jälleen viikon päivät sinne tänne tuumailtuaan hän päätti kutsua itseään don Quijoteksi. Mutta muistellessaan miten mahtava Amadis ei ollut tyytynyt ainoastaan omaan nimeensä, vaan oli tahtonut liittää siihen isänmaansakin nimen ja sen kautta sankariteoillaan saavuttaa maallensakin mainetta, liitti myöskin hän nimeensä paikkakuntansa nimen ja kutsui itseään don Quijote de la Manchaksi (Manchalaiseksi), jotta hänen sukunsa ja kotiseutunsa hänen kauttaan tulisivat tunnetuiksi ja ylistetyiksi kautta lavean maailman.
Täten siis puhdistettuaan aseensa, tehtyään kuvun kypäriinsä, annettuaan hevoselleen kauniin nimen ja itselleen vieläkin muhkeamman, ei häneltä enää mielestään puuttunut muuta kuin sydämmen valtijatar. Vaeltava ritari ilman rakastajatarta oli kuin lehdetön ja hedelmätön puu ja kuin ruumis, josta sielu puuttuu. »Jos onnettomuudeksi», tarinoi hän itsekseen, »tai pikemminkin onnekseni tielläni sattuisin tapaamaan jonkun jättiläisen (niinkuin vaeltavalle ritarille usein tapahtuu), jonka ensi iskulla kaadan maahan tai halkasen kahtia ennenkun hänet lopullisesti surmaan, niin eikö olisi ihanata omata lemmitty, jolle hänet lahjoittaisin ja jonka luokse hänet
- ↑ Espanjalaisista sanoista rocin = työhevonen, kaakki ja àntes = ennen; edessä. Rosinante merkitsee siis: ennen työhevonen tai: edellä t. enempi kaikkia muita hevosia.
4
