Salomaalle on saatuna koulu

Salomaalle on saatuna koulu.

Kirjoittanut Irene Mendelin


Salomaalle on saatuna koulu,
Sitä kauan jo kaivattiin.
Kylän lapsoset riemuiten rientää
Koulun suojihin valoisiin.
Ilomielin ne leikkiä lyövät,
Kelkat kiitävi kilpaillen,
Siroruusuilla talvinen tuuli
Punaa poskuet pienoisten.
Ja ma katselen parvea nuorta,
Se on hilpeä, huoleton!
Työskennellen ja leikkien vuoroin
Käy se polkua opinnon.
Aamun nousevan kansa se ompi,
Aika uus’ sill’ on hallussaan,
Jos se jaloksi varttua voipi,
Taattu silloin on onni maan.
Riennä vaan sinä pirteä parvi,
Opin alkeille kouluhun! –
Mutta tarkemmin sua kun katson,
Suru hiipivi mieleen’ mun:
Ohut liian on monella nuttu,
Kovin kulunut, huono on,
Ja niin kylmä on Pohjolan talvi,
Sen on tuuli niin armoton. –
Talonisäntä taitava, kuule,
Hyvät sulla on mannut, maat.
Sadot runsahat peltosi antaa,
Täyteen aittasi ahtaa saat.
Kelpo vaimo sun kotias hoitaa,
Hyvät lapses on tavoiltaan. –
Nämä kaikki on antia armon –
Tokko tuota sa muistatkaan?
Talos’ laidalla tuossa on mökki,
Siin’ on lapsia, siinäkin.
Ja ne nääntyvät puuttehen alla,
Puute nääntävi sielunkin.
Hyväin lahjojen antaja vartoo,
Että käyttäisit leiviskäs,
Että maksaisit velkasi Hälle
Auttain köyhiä veljiäs.
Jos ne puuttehen painosta sortuis,
Pahan poluille poiketen,
Sua syyttäisi tuomari silloin
Lahjomaton ja ikuinen.
Omat lapsesi maallesi annat,
Anna lapsoset köyhän myös,
Auta heitäkin oppia saamaan,
Silloin siunattu sun on työs.
Monen monelle puute ja köyhyys
Nostaa pystyhyn tiedon tien.
Sielu nääntyvi – singota sille
Edes sätönen pienen pien’.
Luoja jakavi lahjoja hengen,
Miten tahtoo hän milloinkin.
Mökki matala, halpa on ollut
Koti Kiven ja Lönnrotin.
Siksi toimios innolla, että
Yhä suurenis parvi tuo,
Joka hilpehin, riemuisin mielin
Valon rientävi lieden luo.
Aamun nousevan kansa se ompi,
Aika uus’ sill’ on hallussaan.
Jos se jaloksi varttua saapi,
Taattu silloin on onni maan.


Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.