Sävel

Sävel Kirjoittanut Jussi Lonkainen

Vuossadat vieriessään kuulleet sen

tuhanten rintain suruvirren syvän,

kun kautta aikain monivaiheisten

kaipaus kattoi silmän kyyneltyvän.

Jo kehto pieni tuuti soinnun tään,

perityn sukupolven monen takaa,

sen sylkytteli äiti syömessään,

syvällä vaali isän povi vakaa.

Niin tuttu virsi tuo, se elämään

tuhanten vaivain valjuttamaan piirtyy,

se ainut mahti, joka synkeään

majahan auvon tuoden aina siirtyy

ja vuosikymmenestä toisehen

toivoa tallattua ylläpitää,

kun lakastuupi liekki sydämen,

sävelten alla lämmin kyven itää.

Sä siunattu oot, sävel suloisin,

ainoa lohtu rintain pakahtuvain.

Sun loihtimaas on usko uljahin,

ihanat piirrot vastaisuuden kuvain.

Kun rippeet elon juhlapöytä soi,

silloinpa unet armaat lauloi povi,

kun pilviin peittyi kirkas aamunkoi,

aukeni laulain autereinen ovi.

Vuossadat salaa poven polttavan,

sävelten mahti, vaalit valkeaista,

ja kuljettaen kaipuun katkeran,

ikävän ison ilmaa kuulakkaista.

Soit voiman voittaa surut suurimmat,

toivossa uuden, autuaamman ajan,

sä tuudit unhoon hetket tummimmat,

köynnöksin koristelit köyhän majan.

Myös, sävel, säkenöiden singahdit,

sydänten syttyessä villiin vihaan,

niin rajuna kuin raippa vingahdit,

kaikusi kantoi pilkkaajien pihaan.

Se uhmin synkin ukkosena soi,

mylviä myrskyn lailla myöskin tohti,

se jäykkiin jäsenihin voimaa toi,

johtaen taistoon, voittojansa kohti.

Niin, kohden voittoja, ne jällehen

aukaisi sävelvirrat uudet soimaan.

Ne tulkitsivat riemut rintojen,

päästäen kevättuulet huminoimaan.

Vaan myöskin pettymysten hallayöt

sävelten tuskantäysi sointu liensi,

ja taasen uuden suven kylvötyöt

laulaen polot suorittamaan riensi.

Sä, sävel, raatajalle rakkahin,

parahin osa oudon elämänsä,

sun kätes aina valmis, lämpöisin,

hyväillen sylkyttämään sydäntänsä.

Sä silta olet siihen maailmaan,

johonka koidot kaihoin halajoipi,

miss’ ihmisyys on päässyt kunniaan,

kärsimys unohtua tyystin voipi.

Jo lasna tyynti laulu kyynelvuon,

ihanat unet loihti tuutuun tummaan,

ja nuoruusilon raikkaan, kuuman tuon,

sävelten säihky nosti kukkaan kummaan,

myös miehuusvuotten taisteloissa saa

sävelten voima jälleen auttajaksi,

ja koska vanhuus päätä vaalistaa,

seuraapi laulu hautaan saattajaksi.

Vuossadat vieriessään kuulleet sen,

tuhanten rintain suruvirren syvän,

kun kautta aikain monivaiheisten

kaipaus kattoi silmän kyyneltyvän.

Se sointu sorrettujen sydänten,

puhuva siinä, missä puuttuu sana,

se elää, kasvaa, ain on ikuinen,

vaijenna sit’ ei soima eikä mana.

Lähde: Lonkainen, Jussi 1928: Taistelun keskeltä: lausuntarunoja työväenjärjestöille. Osakeyhtiö Hämeen Kansa, Hämeenlinna.