Ryöstäjättäriä

Ryöstäjättäriä Kirjoittanut Gustaf Fröding

On toisen nimi Helmi ja toisen nimi Kaarin,

ja tietävätkin maarin,

miten voittoisat on eessäni ne kaks.

He tulee ja he lentää kuin tuulispäät mailla,

mua ahdistaa he Goottein ja Alaanien lailla:

jään ryöstösodan raasteltavaks!

On Kaarinilla silmät, jotka kerjää ja hymyy,

joiss’ ilkivalta lymyy

ja mieliteko konvehtien,

ja huulet, jotka kiusaa ja kärttää kiristyksin,

niin lystikkäät on huulet vain Kaarinilla yksin,

ne suppuhun käy turjottaen.

Ja Helmillä on silmät, jotka uskovasti kysyy,

ja salaa niissä pysyy

tuo torttuinhimo loppumaton;

ja huulet hällä liikkuu niin viekkaan vakavasti,

niin varma tosi niissä on viime tinkaan asti,

kun mieli hänen kirsikoita on.

On liikkeet heillä nopsat, he hyppii ja kiitää,

he valssia liitää,

sukat, kengät ne vilkkuvat vaan;

kuin tanssien he astuu, kuin leijumahan pyrkein,

ja he taistelevat tuimasti pehmoisin nyrkein

ja kynsin, joilla raavustetaan.

He kynsii mua, kiusaa mua ilkkuvin hymyin,

kuin Amor siinä lymyin

ois heilakkahameessa noin,

ja jos Alaaneja lienevät, ne Alaanit on sievät,

ja jos tuulispäitä tiennevät, ne tuulispäät on lievät

kuin aamuniloss’ seijahan koin.

Ja jos kaupungilla astelen mietteiss’ ylimalkain,

soi tipsutusta jalkain;

takin hihaa joku nyppivi niin,

ja taskuissani tuntuvi ehtimän erään

niin merkilliset liikkeet, ma harmistuen herään

ja kaappaan käden pienen jo kiin.

Sotahuudon heti päästävät Kaarin ja Helmi,

ja jo kiusanteoin telmi

kuus tylleröä prinsessaa,

jotk’ käyden Katu-Liisoina läksyjä pilkkaa,

ja he hyppii siinä scottishta, polkkaa ja vilkkaa

ja aivan mun ymmälle saa.

Nyt järjestetään hyökkäys, nyt maireita kuullaan,

mua liehitään ja luullaan

muka miljoonamieheksikin,

min hallussa on Euroopan rikkautten roukko,

ja liittyneenä liittoon jo kirkuu koko joukko:

»Myy kirsikoita puutarhuri Lind!»

Ma taistelen kuin mies, mut on Alaanein voitto,

soi peräyssoitto:

ohi kulman on tuulispäänä nuo!

He jättävät mun köyhänä, ryöstettynä rahat,

ja rientävät nyt syömähän turmiolle mahat

taas puutarhuri Lindinsä luo.

Ja jos sohvallani maaten, mua ripsist’ uni riipii,

joku käytävässä hiipii;

ma kuuntelen ihmehtien.

Nyt lentää ovi auki, – paon umpikuja estää! –

ma taistelen ja painin, mut kenkään ei kestää

voi hyökkäystä Alaanien.

He kiipeilee ja kömpii, he liikkeitäni suistaa,

mua nipistää ja puistaa,

ja ma kiristyspenkille jään;

niin täytyy rahat päästää, ja Helmi ja Kaarin

voi joukkoineen jo leipuri Smithissä, maarin,

taas tärvellä terveyttään.

Noin käy mun joka päivä, ja kassa tekee tenää:

mitä kukkarossa enää, –

ne on juosseet, rahat, jäljettömiin!

Jos kiellän, enkä anna ja käännyn jo selin,

visukintuksi he pilkkaa ja pitää senkin pelin

ja jättävät mun häpeääni niin.

Mut poissa jos he pysyy, ja luontuisi työkin,

niin ikävissä nyökin

yli kirjojen untelojen;

ma muistan siinä kaihoin, miten taistelin ja telmin,

taas salaa soisin luokseni Kaarinin ja Helmin

ja hurjat jonot Alaanien.

Lähde: Fröding, Gustaf 1915: Valikoima runoja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.