Riemun ja surun malja

Riemun ja surun malja.

Kirjoittanut Irene Mendelin


On riemun malja ja surun malja,
Ja laulaja niistä juo. –
Autuutta Olympon
Ja tuskaa Tartaron
Ne hälle suo.
Ja riemun malja on pien’ ja kirkas,
Se loistavi helmeillen.
Ja ilon ihanan
Ja suuren, runsahan
Suo vaahto sen.
Ja siitä kumpuvi laulut hellät
Ja hilpeät, riemuisat;
Ylistää sointua,
Elämän suloa
Ne tahtovat. –
Mut surun malja on suur’ ja syvä,
Se täpösen täysi on.
Kaikk’ elon murehet
Ja tuskat tuliset
Ne siinä on.
Ja siitä laulajan juoda täytyy
Niin syvältä siematen;
Kuin elon nestettä,
Niin juopi myrkkyä
Hän – riutuen.
Ja täytyy lauloa surut suuret
Ja ankarat taistelut,
Siks’ kunnes viimeinen
Sykintä sydämmen
On tauonnut.


Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.