Psalttarin 137:s virsi

Psalttarin 137:s virsi Kirjoittanut anonyymi

Me virroilla Baabelin itkimme illoin,

sun templiäs, Siion, muistellen,

ja laskimme vaiti harppumme silloin

me oksille kyynelpajujen.

Kun murhein me istuimme, mielin ankein,

jo vartiat ilkkuivat: »Laulakaa!»

– He soittaa, riemuita käski vankein:

»Nyt Siionin lauluja kuulla saa!» –

Miten Jahven laulua laulanut oisin

ja soittanut rienaksi vieraan maan?

Jos sun unhottaa, Jerusalem, voisin,

iäks surkastukoon käsi soittaissaan!

Saa tarttua kieleni suuni lakeen,

jos hetkeksi häivyt sä muistostain.

Tuon sulle, Jerusalem, henkeni takeen:

olet korkein riemuni yksin vain!

Sa Jahve, Siionin päivää muista,

käy Edomin lapsille kostamaan,

jotk’ kirkui: »Maahan, maahan se suista,

alas kaupunki raasta juuriltaan!»

Tytär tuomittu, Baabel! Kuormasi karttuu!

Ken kostavi sulle, hän autuas on,

ken rintalapsihis pieniin tarttuu

ja ne paiskaa kylkehen kallion.

Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.