Proloogi (Mendelin)

Proloogi.
(Lausuttu Suom. Teaatterissa Z. Topeliuksen syntymäpäivänä 14/1 1898.)
Kirjoittanut Irene Mendelin


Tullos tyttönen taivaan pyhä ja puhtoinen,
Tullos hetkeksi tänne luokseni leijaten.
Kuollut on kukka ja aalto on vanki,
Peltoja peittävi hohtava hanki,
Rauennut rantojen riemu on,
Lehto ja laakso on lauluton.
Mut on kukkia, joita talvi ei taittaa voi,
Hengen kukkia, joita vuossadat ihanoi.
Nostatti kukkaset kiitävä tiima,
Mut kuni välkkyvä, siintävä siima
Viittovat tietä ne tenhoisaa
Kertoen aikojen tarinaa.
Tullos tyttönen taivaan, helkytä kanneltas,
Suo mun kuunnella hetki laajoja laulujas.
Suomeni murhe ja kansani kaiho
Suoltui kuin päivässä sankea saiho;
Päivänä loisteli rakkaus,
Hehkuva into ja innostus.
Tullos tyttönen taivaan, tuokio tarinoi,
Päivän paistetta kuinka laulaja maalleen loi,
Viitaten tietä ja maalia suurta,
Lemmellä takoen sammon juurta,
Pukien morsioks synnyinmaan
Sadoilla kauniilla lauluillaan.
***
Suru oli Suomenmaassa, kevään äsken koituneen
Surmas tyly takatalvi sortain lehdot lauluineen,
Huokuin umpuihin ja lehtiin säälitöinnä kylmää kalmaa,
Huokuin yli nuoren nurmen tahmeata tuonen talmaa.
Ja ne kuihtui ja ne kuoli helpeet, toiveet, unelmat,
Ja ne lakkas ilolaulut kevätpäivän nostamat.
Ol’ kuin elo kuollut oisi, kuin ei nousis päivän salo,
Ol’ kuin piilisi se pilviin, sammuis maasta ijäks valo.
Silloin kuule, mikä helke hellä, kirkas lumoova!
Toivoa ja lohdutusta lauleleepi Sylvia,
Yli maiden, yli vetten sävelvirta vieno soipi,
Hiljaa elpyy ilo jälleen, auvo armas aaluvoipi.
Nousee nurmi, puhkee kukka, kevään voima voiton saa,
Oulujoki vapahana koskiansa kuohuttaa,
Kimaltaen sini Saimaa maammoansa merta kaulaa,
Valoa ja vapautta mer’ ja maa ja ilma laulaa.
Valoa ja vapautta, hengen ikikevättä
Helkkyy laulu ihmeen kaunis, lempeä ja ylevä.
Kevään armaan liittolaisna keväimen se tekee työtä:
Sulattaapi rinnan roudan, hälventääpi hengen yötä!
Sydän syttyy, laajeneepi; aatos kohoo, kirkastuu,
Valon työhön toivomielin kansa hiljaa vannouu,
Valon lippu puhdas liehuu, sarastaapi onnen huomen,
Valon suurta laulajata kiittää kaikki kansa Suomen.
***
Äyräiltä Suomenlahden äärihin Lapinmaan
Se katsoi kansa toivoin suurehen laulajaan.
Mut lentomielin ja nöyränä
Nuor’ laulaja kuunteli,
Kun historian hengetär
Hänelle haasteli.
Se haastoi Suomen kansan vakaita vaiheita,
Se kertoi kärsimystä ja tuskaa, murhetta,
Se voimaa kertoi ja nöyryyttä
Ja voittoa, kunniaa,
Ja jaloutta, uljuutta –
Ja työtä rauhaisaa.
Ken kesti Isonvihan, mit’ ei se kestää voi,
Jos oikeata tietä vain käydä ahkeroi?
Luo ajatuksia suuria –
Ja kansasi kukoistaa!
Luo valistusta, valoa –
Ja suur’ on Suomenmaa!
Näin valon laulajalle hengetär haasteli,
Ja silloin sumu suoltui, taas päivä pilkoitti.
Hän tohti toivoa, uskaltaa.
Hän lohtua laulaa voi,
Siks kannel hengen kevättä
Sulosti unelmoi.
Ja siksi talvi-illoin Välskäri tarinoi,
Ja hyvyyttä ja voimaa, kuntoa kunnioi.
Ja siksi satujen maailma
Se lapsille aukeaa,
On siksi kaiken määränä
Jumala, isänmaa!
Äyräiltä Suomenlahden äärihin Lapinmaan
Se katsoi kansa luottain suurehen laulajaan.
Hän kantoi lippua aatteiden,
Ja sampoa sovinnon
Hän takoi Suomen onneksi, –
Se onnen ehto on.
***
Valon laulaja kallis, pilttisi pienoisen
Murhein multasit maahan Suomesi povehen.
Nuor’ oli piltti kuin kukkanen tuomen,
Mut olis kasvanut kunniaks Suomen.
Leikkien lempeä kuningas
Elävi ainian laulussas’.
Poiss’ on pilttisi, mutta kansasi nuori tää
Mielin lämpimin Sua taattona tervehtää.
Viittasit tietä ja maalia suurta,
Lemmellä taoit Sa sammon juurta;
Laulelit maallesi lohtua,
Loit ajatuksia suuria.
Kaunis itsesi olkoon, kaunis ja rauhainen,
Kunnes seestyvi aamuks maassa se kirkkauden.
Valoa lemmit ja valoa soitit,
Lemmellä kansasi nostit ja voitit.
Sinulle kiitos ja siunaus,
Valon laulaja Zachris Topelius!


Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.