Paldamolaisten Valitusruno Edellämainitun Heidän Hyvin Cunniasucuisen ja Corkiast Oppenen Provastinsa ja Kirckoherransa JOHANNES CAJANUXEN, cuoleman ylitse

Paldamolaisten Valitusruno Edellämainitun Heidän Hyvin Cunniasucuisen ja Corkiast Oppenen Provastinsa ja Kirckoherransa JOHANNES CAJANUXEN, cuoleman ylitse.

Kirjoittanut Erik Svahn
Runo on sepitetty Johan Cajanuksen hautajaisiin 1703.


Mikä parcu Paldamoista
Parcu pappilan Tuvista,
Itcu Kirconistuimilda,
Tänne cuulupi cuillen,
Cauvas caickuvi sanoma,
Yli Corpein ylinä,
Läpi soiden soitteleva?
Minä cuuldelen cujalla,
Embä äckä esinnä,
Tätä cohta Corvillani,
Astun Aidallen paremmin,
Seison seipähän nojassa;
Cohta cuulen corkeamman,
Hänen sekä selkeämmän,
Ehkä suusta surkeasta,
Sanoja sanovan näitä,
Catsos! Cuolema covembi
Vanhan meildä Vaarin otti,
Hyvän Herran Hengellisen,
Kieltävän Kircko-Herran,
Oikean Opetus Isän.
Cosca näitä corkealta,
Cuulin curija sanoja;
Sydämmeni syystä tästä,
Astui aivan ahtahaxi,
Etten sanunna saneja
Ulos suustani surulta;
Alas astun aidan päällä,
Minä mielellä pahalla,
Satua nämät sanomat,
Lähen käyden käyskennellen,
Taammat Naapurin Talohon;
Menen Pirtihin Pihalta,
Lausun cohta Lattialta,
Cuita cuulunna sanoja
Olin outoja menoja;
Eipä uskoa esinnä,
Ollut mieli ollengana,
Itse Naapurin Isännän,
Joita juttelen hänellen:
Toki lähtiä todella
Sanon paicasta samasta
Pitänepi meidän, miehet,
Kirehesti Kircon luoxen,
Cuing on asiat cuulemahan
Ongo orvona väkeä?
Cohen cohta Paldaniendä
Ilman pitkätä pidota,
Läpi Vainion lähimmän
Sekä selkäin ylitsen,
Soudun canssa solkemahan,
Cosca matca maistettuna,
Kijnnitetty Kircon luoxen,
Cuului kulmalta monelta,
Suru- Ääni suuren joukon,
Jotta laitit laulaahan,
Sanoit suulla surkealla:
Cuoli rohvastu Rovasti,
Vanha pappi paldomoista,
Paras Paimenden seasta,
Caunis lauman Caitselia,
Edesvastaja vakainen,
Cosca mielehen menevät,
Ucko Vainan vakaiset
Hyvät Työt Hyvimmän Herran,
Joit’ on aina joucollehen
Osottanut ollesahan
Täsä Ilmasa Ijänsän,
Vedet Poskista punovat
Sini- Mariat Silmän alta.
Vielä vijmme vijcoillangin,
Varot eli Vaari Callas,
Olla ahkerat opissa,
Rukousten rundelissa
Aina vahvat, valvomahan
Vasten vaivoja monia,
Varuxi Vaino Miesten.
Tosin meil’ on syy totinen
Tämän tähden surkutella,
Suru lauluja sanella.
Mutta muistaa tulepi,
Meidän kuitengin, menoamme
Alle muutosten alati,
Aina annettut olevan.
Täm’ on tapa Taivahasta
Tuotu Tuonelan Tuvillen,
Että cuolla corkiangin,
Mennä mustan Mullan alle
Maatumahan Maanpovessa.
Hyvin käynyt on kätehen,
Meidän vanhan Vaarin canssa,
Kijvahimman Kircko- Herran.
Tahdoi Taivahan Jumala,
Hänen coriata, häjyistä
Tämän Mailman majoista,
Joist’ on vaiva joissa vaara,
Sodan läiskinä lähellä:
Otti Orjuden ovista,
Veti Taivahan Talohon,
Patriarchain parihin,
Cussa Engelit elävät,
Cussa Paimenet parahat.

Ita ad tumulum Adm. Rev. Et præclarissami D:n Pr.rpositi, Patroni sui olim propensissimi, querula accinebatl minerva.

ERICUS M. Svahn.


Lähde: Turun Viikko-Sanomat 2.6.1827.