Neitonen, tietäjä kuitenkin

Neitonen, tietäjä kuitenkin. Kirjoittanut Lauri Soini

Tuoksuva, kukkiva suvi oli silloin,

kun hänen luonansa olla sain,

kulkien kummut ja soutaen aallot

tenhossa toivojen, tunnelmain.

Vartensa hento, nuorekas, norja

sorjana soljui käydessään,

vaan miten varma oli uljas ryhti

hallitsi puhdasta lempeyttään!

Katsoinko kulmien kaarien alle,

tummat taikojen kuilut näin,

näin niin syvät ja viisaat silmät,

että mä säpsähdin säikähtäin.

Silmien kiehkurakaarien alta

katse tuijotti tutkien,

vaan kun aatteista innostuimme,

silloin se säihkysi säteillen.

Hän oli hento ja sentään suuri,

neitonen, tietäjä kuitenkin,

nauravan koskaan en hänen nähnyt,

hymy oli hillitty, vienoisin.

Vaikea hänt’ oli väittein voittaa,

vaikea tuntein valloittaa,

sain toki kerran kaihoa nähdä

tunteensa hetteistä tulvahtavaa.

«Umpeen vaipui se kirkas silmä«,

lauloi äänin hän vienoisin,

«äidin peittivät mullan alle« –

silloin silmä jo vettyikin.

Kostein silmin hän katsoi kauvas,

kauvas seutuun salaiseen –

vaan kun katsehen mulle heitti,

sirkosi silmä jo säkeneen.

Joskus illoin häntä mä mietin

niinkuin outoa ongelmaa,

vaikka mä mietinkin ymmärtämättä,

aina hän eessäni kangastaa.

1899.

Lähde: Soini, Lauri 1900: Kansallisia lauluja. Werner Söderström, Porvoo.