Minun armaani
Minun armaani. Kirjoittanut anonyymi |
- On kolkko olla yksin,
- mutt’ kultainen kun on,
- min kanss’ on sylityksin,
- on olo verraton.
- On mullai pieni kulta,
- niin ihmeen ihana.
- Sen silmä säihkyy tulta,
- ett’ sytee savua.
- Se lepää povellani,
- mi siitä lämpiää
- ja sydän rinnassani,
- tuo kylmä, sytkähtää.
- Oi! Kertoa en taida
- Sen sulo-suudelmaa.
- Mutt’ kauheaa! – En naida
- mä saa tuot’ suloisaa.
- Ei vaimokseis se sovi
- – niin sanoo ihmiset –
- Sen henki tuoksuu kovin
- häijyllä, – sanoo net.
- Mut sieluhuni asti
- Sen henki tuoksuaa.
- Ei mikään paremmasti
- voi mieltäin innostaa.
- Ja voi sen pientä suuta!
- Se vast’ on verraton:
- vaikk’ on se pelkkää luuta,
- niin pehmonen se on!
- Ja vielä sanon, että
- sen ompi suudelma
- vain puhtahinta mettä,
- miss’ asuu autuutta.
- Niin tämä armahani
- ain poistaa ikävän.
- Se huokuu rinnallani,
- sulostaa elämän.
- Jos huvittaapi teitä
- myös nimi armaani,
- en sitäkään mä peitä,
- se ompi – piippuni.
Kalle.
Lähde: Lounas 5.9.1890.