Mimmoisen käsityksen on ”Savon” lukijakunta saanut ”Geijerstamin jutusta”?

Mimmoisen käsityksen on ”Savon” lukijakunta saanut ”Geijerstamin jutusta”? Kirjoittanut Elisabeth Stenius

Meille on julkaistavaksi jätetty seuraava kirjoitus:

Mimmoisen käsityksen on ”Savon” lukijakunta saanut ”Geijerstamin jutusta”?

Savon lukijakunnassa löytyy arvattavasti paljon semmoisia, jotta eivät lue Dagbladia, Nya Presseniä ynnä muita lehtiä, joissa tuota niin kutsuttua Geijerstamin juttua on laveasti ja mitä suurimmalla innolla käsitelty. Jos Savo pitää lukijakuntaansa jonkunmoisessa arvossa, on se siis velvollinen sille kertomaan asiasta tavalla semmoisella, että lukijat siitä saavat jos mahdollista oikean käsityksen. Mutta onkohan Savo Geijerstamin jutussa menetellyt niin?

Katsokaamme!

Eräs nuori ruotsalainen kirjailija ja arvostelija tulee tänne Suomeen luentoja pitämään. Hän puhuu hyvästi kirjallisuudesta ja siitä ei ole kenelläkään ollut vastaan sanomista. Mutta hän ottaa sen ohessa toisenkin asian puheeksi, nimittäin siveellisyyden ja se, minkä hän siitä sanoo, on herättänyt paheksumista laajoissa piireissä ympäri koko Suomenmaan.

Välttääksemme sitä, ettei meitä kenties uskottaisi, tahdomme tässä käyttää Savon oman kirjeenvaihtajan sanoja asiasta. Ne kuuluvat näin: ”Minä uskon, sanoo hra Geijerstam, että suuren ja pitkällisen siveellisyysharrastuksen kautta vähitellen saavumme siihen yhdenvertaisuuden tilaan, jolloin siveellisyys on yhtä suuri miehissä kuin naisissa. – Mutta tätä korkeata tarkoitusperää ei saavuteta silmänräpäyksessä vaatimalla ehdotonta puhtautta miehiltä, sillä nykyiset olot eivät sitä vielä myönnä, *) vaan verkalleen siihen päästään siten, että nuorison kasvatus asetetaan vaikuttamaan enemmän kuin tähän asti samaan suuntaan. – – Sentähden oli se hra Geijerstamista hävytöntä, kun eräs Tukholman naisyhdistys teki semmoisen liiton, ettei kukaan sen jäsenistä menisi miehelle, jonka edellinen elämä ei ole aivan täydellisesti puhdasta.”

Geijerstam on siis suoraan sanonut, että nykyisissä oloissa miehiltä ei voi vaatia ehdotonta puhtautta ja että jos naiset sitä vaativat, niin on semmoinen vaatimus hävytön.

Tämä lienee kylläksi selvää ja meidän takapajulle jääneessä Suomenmaassa ihan uutta oppia. Odotimme sentähden, että Savo pian lausuisi mielipiteensä asiasta ohjaukseksi nuorille, oppimattomille ja – typerille.

Se tuli kuin tulikin mutta missä ja mimmoisessa muodossa?! Savon ”kellari kerroksessa” – siis paikassa, jossa ei juuri koskaan vakavia asioita käsitellä, – ilmestyy kirjoitus, pitkän pitkä ja katkeran ivallinen, jossa eräs joku kertoo Savon lukijakunnalle, ettei kukaan muu kuin hän itse ja hänen hengenheimolaisensa ole oikein käsittänyt hra Geijerstamin puhetta. Tämä viisas mies ruoskii nyt mitä suurimmalla innolla ei ainoastaan niitä naisia, jotka ovat olleet niin ”äärettömän hullunkurisia”, että ovat vastustaneet hra Geijerstamin siveysoppia, mutta myöskin miehiä, – niiden joukossa yksin Topeliustakin, koska hän on uskaltanut pitää naisten puolta vasten hra Geijerstamia. Ja hyväksi lopuksi pilkkaa tuo kaikista viisain mies koko Suomemaata, siitä että ihmisillä täällä muka on ”niin ääretön taipumus vastalauseisiin”, ja että niitäkin on, jotka ”osaavat antaa neuvoja ja tehdä ehdotuksia, tulkoon pula eteen minkälainen hyvänsä.” Mitä hra Geijerstamiin tulee, tietää tuo kaikista viisain mies, että toiset ovat häntä ”melkein tahallaan” väärin käsittäneet, toiset luultavasti typeryydestä.

Mutta mimmoisen käsityksen on nyt Savon lukijakunta saanut tästä kaikesta? Tietysti 1) sen, että hra Geijerstam on jalo ruotsalainen aatelismies ja viisas niinkuin kaikki ulkomaalaiset ja 2) sen, että onpa kuitenkin koko kunnia Suomen maalle, että edes kaksi suomalaista häntä oikein käsittivät, nimittäin Savon kirjeenvaihtaja hra –ai– ja tämä kaikista viisain mies Savon kellarikerroksessa.

Ja siihen oli asia loppua. Suomalaiset ovat niin tottuneet kuulemaan, että he ovat ”tuhmia”, ettei tämä uudistettu syytös näyttänyt ketään vaivaavan paitse erästä naista, joka vieläkin otti asian puheeksi ja pyysi Savolta selityksiä. Ja silloin sai hän seuraavan vastauksen: ”Meidän kanta siveellisyysasiassa on se, että me vaadimme miehiltä samaa siveellisyyttä kuin naisilta.”

Kysymme vielä: minkä käsityksen on Savon lukijakunta tämän jälleen saanut tästä kaikesta?

Me puolestamme olemme vaan saaneet sen, ettei Savo tässä Geijerstamin jutussa ole menetellyt rehellisesti: Ensin se katkerasti pilkkaa niitä, jotka vastustavat Geijerstamia siveellisyysasiassa, ja sitte se lopuksi selittää, että sillä on samat mielipiteet kuin Geijerstamin vastustajilla – siveellisyysasiassa. Ihminen ei voi samalla olla puolustaja ja vastustaja. Ehkä sanomalehti sen voi. Tuota emme kuitenkaan ymmärrä, yhtä vähän kuin sitäkään, että siveellisyys olisi semmoinen asia, josta sopisi leikkiä laskea, emmekä sentähden ota uskoaksemme, että tuo ivakirjoitus kellarikerroksessa oli ”pientä pilantekoa vaan.” Meidän mielestämme se oli aivan toista, vaan ei siitä kannata puhua sen enempää. Tahdomme vaan, koska aika kerran on semmoinen, että se sallii jokaisen lausua mielipiteensä, suoraan sanoa: Meidän mielestä on Savo menetellyt hyvin väärin, kuin se on tehnyt siveellisyysasian pilan esineeksi, sillä niin me olemme sen käsittäneet ja hyvin moni muu on ollut yhtä typerä. Ja me surkuttelemme niitä nuoria esitelmän pitäjiä ja kirjailijoita, joilla kyllä on suuri taito, mutta joissa ei enää ole sitä kuntoa, että rohkeasti lausuisivat kansoille: katsokaa, tuossa on hyveen ja totuuden vaivalloinen tie, vaeltakaa sitä, vaikka monesti lankeaisitte, vaikka haavoittuisitte, vaikka henkenne menettäisitte. Edelleen vaan! Sillä elämä on taistelua eitä irstaista vapautta.

E. Stenius.

*) Minun alleviivaama. Vaaditaanpahan kuitenkin jopa ankarastikin esim. ehdotonta rehellisyyttä, köyhinä, jopa työttöminäkin aikoina köyhimmältäkin väeltä ja muuta itsensä hillitsemistä.

Toimituksen vastaus. – Näyttää siltä kuin me saisimme varsinaiseksi tehtäväksemme tähän aikaan korjata niitä erehdyksiä ja väärinkäsityksiä, joita muutamat täkäläiset naiset ovat suvainneet saada eräästä kellarikerroksessamme olleesta kirjoituksesta, jota he kutsuvat ivalliseksi ja pilkalliseksi. Tämä tällainen kirjaileminen ja ”pukkien” laitaan merkitseminen ei suinkaan ole hupaista työtä. Kun jo koulunopettajakin, joka ajatus- ja kirjoitusvirheiden oikomisesta saa varsinaisen vuosipalkan, tällaisen velvollisuutensa täyttämisestä on monta kertaa pahemmassa kuin pulassa, niin mitä sitten sanomalehden toimittaja, jonka tehtävään tämä ei ollenkaan kuulu. Kumppanit saattavat kyllä olla huvitetut näkemään, mitenkä väärin se ja se koulutyttö on aineensa kirjoittanut, mutta suuri yleisö ei luultavasti isosti välitä siitä, kuinka monta korjausta meidän on täytynyt tehdä tuon tai tämän täysikasvaneen naisen kyhäelmiin. Sentähdenkin olisimme kernaasti heittäneet tämän niinkuin edellisenkin paperikoriin. Suokoon lukijakunta meille kuitenkin anteeksi, eteemme tunnetun naiskirjailijan avonaisella nimikirjoituksella varustettua kirjoitusta ole tahtoneet sillä tavalla kohdella. Varmaankin olisi naisten asialle ollut voitoksi, jos ei tämä eikä edelliset olisi tulleet julkisuuteen. Sillä yhä koomillisemmaksi tuo alkujaankin koomillinen asia vaan muuttuu tämän pyhän vihan kautta. Koetamme supistaa vastineemme mahdollisesti lähimpään.

”Koomillisen ja epäloogillisen naisen” kirjoitus oli hyvin epäselvä emmekä sen tarkoitusta oikein ymmärtäneet. Rouva E. Stenius’en kyhäys on siinä suhteessa selvempi, että sen tarkoitusta ei tarvitse seulomalla hakea. Emme tiedä ”mimmoisen käsityksen Savon lukijakunta on saanut” siitä. Mutta ”Savo” itse on ainakin kirjoituksen tarkoituksen ymmärtänyt siksi, että ”Savoa” tahdotaan saattaa epäluulon alaiseksi koko lukijakuntansa silmissä. Muuten ei ainakaan voi selittää syytöksiä sellaisia kuin

että ”Savo” ei ole menetellyt rehellisesti;

että ”Savo” on vastustanut ja puolustanut samaa asiaa yht’aikaa;

että ”Savo” on laskenut leikkiä siveellisyyden kanssa, ja

että ”Savossa” (nuorissa kirjailijoissa) ei ole sitä kuntoa että rohkeasti lausuisi kansoille: ”katsokaa, tuossa on totuuden vaivalloinen tie – – – sillä elämä on taistelua eikä irstaista vapautta.”

Katsokaamme, miten nämä syytökset ovat perustettuja.

Mitä nyt ensiksikin ensimäiseen ja toiseen syytökseen tulee, niin huomautettakoon kaikkia niitä, jotka eivät ole sitä ennen huomanneet, että ”Savo” painatti palstoihinsa kirjeenvaihtajansa kirjeen semmoisenaan ja jätti johtopäätökset ajattelevain lukijain itsensä tehtäväsi. Kun ”Savon” mielestä jokaisella sen lukijalla olisi pitänyt olla siksi vakaantunut käsitys siveellisyys-asiasta, ett’ei se ”Savon” kannasta muuttuisi sinne eikä tänne, niin ei ”Savo” luullut tarvitsevansa heidän ohjatakseen asettua eikä sentähden tullut omaa kantaansa ilmaisseeksi. Mutta kun ”Savo” sitten luettuaan ”koomillisen ja epäloogillisen naisen” kyhäyksen, alkoi hämärästi aavistaa, että oli niitä ”nuoria, oppimattomia ja – typeriä”, joiden tukeaksensa kantaansa kenties pitäisi saada tietää toistenkin kanta, niin ilmoitti sitten ”Savokin” kantansa. Me sanoimme nimenomaan vaativamme miehiltä samaa siveellisyyttä kuin naisilta, mutta lisäsimme siihen lauseen, jonka arvoisa rouva on nähnyt hyväksi jättää pois kirjoituksestaan ja sen nojalla tehnyt johtopäätöksensä. Me lisäsimme luulevamme, ”ett’ei sitä toteuteta sellaisien päätöksien kautta kuin tekivät nuo Tukholman naiset.” Kun hra G. juuri tätä päätöstä oli moittinut ja protestantit juuri tätä hänen moitettaan vastaan pauhanneet, niin ei meillä siis voinut olla sama mielipide kuin heillä. Me emme niin muodoin ole puolustaneet ja vastustaneet samaa asiaa emmekä menetelleet epärehellisesti. Mutta sitä nyt kuitenkin rouva E. Stenius rohkenee väittää.

Jos me nämä kaksi syytöstä olemme voineet jotenkin rauhallisella mielellä torjua, niin on varsin vaikea olla hermostumatta vastatessaan kolmanteen syytökseen. Emme tiedä, miten koulunopettaja menettelee, kun hän uudelleen ja aina uudelleen on saman virheen korjannut, ja se kuitenkin uudelleen ja aina uudelleen sukeltaa esiin. Luulemme, ett’ei hänen mielenosoituksensa jää paljaasen hermostumiseen. Siinä toivossa, että sekaantuneet aivot vihdoinkin selviäisivät, koetamme me välttää edes hermostumista, joka aina on huonon pedagoogin tapa.

Me olemme sanoneet ja vakuuttaneet ja tahdomme tehdä vielä kerran sitä samaa, että emme ole pilkanneet siveellisyys-asiaa, josta meidänkään mielestämme ei sovi leikkiä laskea, mutta kyllä sitä tapaa, jolla protestantit ovat siveellisyysasiaa ajaneet. Ja nuo sanat, jotka jo itsestään olisi pitänyt käsittää, ne olemme selvyyden vuoksi vielä harventaneet. Mutta se ei ole auttanut. Katkaistaksemme kaiken mahdollisuuden aitumuksille ajatuksille niiden yli hyppäämään, korotamme ne yhä korkeammaksi. Siis: me emme ole pilkanneet siveellisyys-asiaa vaan kyllä sitä tapaa, jolla siveellisyysasiaa on noiden protestien kautta ajettu. Näkyykö se nyt ja käsitetäänkö se nyt? Luulisimme, ett’ei pitäisi voida edes typeryyttäänkään syyttää silloin kuin selvä tunnustus huudetaan korvan juuressa.

Viimeinen syytös on suoraan sanoen ilkeä. Suotakoon meille ruma sana anteeksi, mutta sopivampaa emme ole löytäneet. Syytös on sitä ilkeämpi kuin se on salasyytös. Sillä vaikka siinä ei suoraan sanota, että elämä meidän mielestämme on ”irstaista vapautta”, niin ovat sanat kuitenkin sellaisessa yhteydessä, ettei ole epäilemistäkään, ketä niillä on tarkoitettu. Moiseen häväistykseen ei tee mieli puuttua. Sen pudistaa päältään kuin vastenmielisen matosen, jota ei edes viitsi jalallaan tallata.

Kirjoittajan viisastelemiset ”kaikkein viisaimmasta miehestä Savon kellarikerroksessa” ja omasta sekä muiden teeskennellystä typeryydellä voisivat antaa aihetta leikin lyöntiin. Samalla tavalla pitäisi myöskin kohdella hänen paralellejaan ”puhtauden” ja ”rehellisyyden” välillä. Hupaiseksi kuvautuisi niinikään kirjoittajan väite, että meidän kirjoituksessamme on pilkattu koko Suomen maata(!). Mutta tällä kertaa emme enää ole leikillisellä tuulella. Eikä meille muuta jää jälelle kuin surkutella, että naiskysymyksen, jolle soisimme onnellista ja tosioloihin perustuvaa tervettä kehitystä, asianajajat voivat tehdä itsensä syypäiksi sellaisiin mielenpurkauksiin kuin arvoisa kirjoittaja on itsensä tehnyt. Olisimme toivoneet, että hienompaa kirjoitustapaa olisi käytetty ja että olisi arvokkaammin esiydytty, kun kerran siveellisyys-asia on otettu puheeksi. Olisi myöskin suotavaa, että ennenkun hyökätään vastustajan kimppuun, otettaisiin selko siitä, onko hän todellakin itse asiassa vastustaja.

Jos naiskysymys on tästä sen varsinaisten ajajain kirjoittamistavasta kärsinyt, niinkuin se varmaankin on, niin emme me puolestamme sille mitään mahda.

Lähde: Savo 24.03.1887.