Meikäläisille Runoniekoille

Meikäläisille Runoniekoille. Kirjoittanut Frans Jakob Chydenius

Somastipa muinen Väinämöinen soitti;

Ei ollut kuka hänen lauluissa voitti.

Ensin hän uros oli Suomalainen.

Kanteletta sormilla soittavainen.

Aik’ oli kultainen laululla silloin,

Väinämöisen iloitessa soitolla illoin.

Kalevalan- kirjat ja Kantetetar- laulut

Aijoista niist’ ovat näytin- taulut.

Taulut ovat hivunehet himmiöiksi,

Näyttävät niinäkin mainio- töiksi.

Miks emme taida nykyhiset poijat

Laulella niinkuin Väinölän voijat?

Väinölässä Suomell’ oli armokin suuri;

Nyt sitä pilkkana pidetähän juuri.

Isä istu Väinölässä poikansa kanssa,

Suomeksi sovitellen mielalojansa.

Meillä nyt ukot sen jo metelitä suovat,

Lapset ne vieraita virsiä luovat.

Sorrettuna ei soi suomen- kieli

Niinkuin tahtoisi runoniekan mieli.

Joska vielä tulisivat aijat toiset

Suomelle suurelle entisien moiset!

Jos vielä ylhäiset alhaisten kanssa,

Suusta suuhun puhuisivat suomeansa!

Silloin me laihat nyt laulajat raukat

Suomelta saisimme kätten paukat.

Toivossa siksipä toisillemme

Soittelemme Kanteletta sorminemme.

–sk.–

Lähde: Maamiehen Ystävä 7.12.1844.