Meikäläisille Runoniekoille

Meikäläisille Runoniekoille.

Kirjoittanut Frans Jakob Chydenius


Somastipa muinen Väinämöinen soitti;
Ei ollut kuka hänen lauluissa voitti.
Ensin hän uros oli Suomalainen.
Kanteletta sormilla soittavainen.
Aik’ oli kultainen laululla silloin,
Väinämöisen iloitessa soitolla illoin.
Kalevalan- kirjat ja Kantetetar- laulut
Aijoista niist’ ovat näytin- taulut.
Taulut ovat hivunehet himmiöiksi,
Näyttävät niinäkin mainio- töiksi.
Miks emme taida nykyhiset poijat
Laulella niinkuin Väinölän voijat?
Väinölässä Suomell’ oli armokin suuri;
Nyt sitä pilkkana pidetähän juuri.
Isä istu Väinölässä poikansa kanssa,
Suomeksi sovitellen mielalojansa.
Meillä nyt ukot sen jo metelitä suovat,
Lapset ne vieraita virsiä luovat.
Sorrettuna ei soi suomen- kieli
Niinkuin tahtoisi runoniekan mieli.
Joska vielä tulisivat aijat toiset
Suomelle suurelle entisien moiset!
Jos vielä ylhäiset alhaisten kanssa,
Suusta suuhun puhuisivat suomeansa!
Silloin me laihat nyt laulajat raukat
Suomelta saisimme kätten paukat.
Toivossa siksipä toisillemme
Soittelemme Kanteletta sorminemme.

–sk.–


Lähde: Maamiehen Ystävä 7.12.1844.