Maamme kirja: 71. Matti

70. Suomen kansasta 71. Matti.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
72. Suomen kielestä


Eräällä isännällä oli kolme palvelijata. Iivana oli Wenäläinen, Eerikki oli Ruotsalainen ja Matti oli Suomalainen. Muutamana kesä-aamuna lähetti isäntä palvelijansa kuokkimaan kivistä mäkeä pelloksi ja osotti heille kappaleen kullekin. Iivana kuokki iloisesti laulaen ja sai puolipäivään osansa valmiiksi. Erik kuokki, välistä nauraen, välistä nuristen, ja sai osansa puolenpäin jälkeen valmiiksi. Matti näytti nurjamieliseltä, mietti ensin hyvän aikaa ja sai osansa vasta illalla myöhään valmiiksi.

Työn loputtua tuli isäntä sitä katsomaan. Iivana on tehnyt sukkelimmasti työtä, sanoi hän; mutta Iivana on jättänyt kivet paikoilleen. Eerikki on ottanut pienemmät kivet pois, mutta jättänyt suurimmat jälelle. Matti on ottanut pois suurimmat kivet, mutta jättänyt pienimmät jälelle. Jokaisella teistä on ansiota ja vikaa. Toisella kerralla panen Iivanan karhitsemaan peltoa, Eerikin ojittamaan niittyä ja Matin vääntämään kiviä; sitä varten on hän luotu.

Matista tuli siis kivenvääntäjä. Jos joku haluaa tuntea tätä miettivätä miestä, niin on hän keskikokoinen, hartiakas, jänteväkätinen ja hyvin harjaunut. Hän on ruskeatukkainen, harmaasilmäinen, harmaaihoinen, hänellä on joksikin sisäänpäin kaareva nenä, ohukaiset huulet, leveä muoto. Ei hän siis ole erinomaisen kaunis; mutta sanotaan hänellä olevan kauniita, ruskeasilmäisiä veljiä ja ihanoita sisaria, joilla on pellavankarvainen, kellahtava tukka. Olennolleen on Matti jäykkä ja juro, niinkuin kivenvääntäjän laatu onkin. Hän kävelee pitkiä matkoja vakaisesti ja hiljalleen astuen. Nuoruudessaan sanotaan hänen tanssanneenkin. Mutta se lienee vaan herjauspuhetta, sillä nyt ei voi kukaan eroittaa hänessä minkäänlaista tanssintaitoa.

Luonnostaan on Matti niitä, jotka eivät hätäile. Hän on yksitotinen, juurikuin ujosteleva. Mutta kun hän on istunut jonkun aikaa hyväin ystäväin seassa, näyttää hän lauhtuvan ja muuttuvan luontonsa suhteen. Hänen juro muotonsa lientyy, hän saattaa tulla iloiseksi, vieläpä omalla laillaan viisastelijaksikin. Eipä luulisi sellaisen yksitotisen miehen saattavan ilvehtiä ja leikkiä laskea, niinkuin hän kuitenkin taitaa, ja se on hänestä sanomattoman lystiä, että saada omia ja muiden hullutuksia naurunalaisiksi. Ehkä tavallisesti harvapuheinen ja hiljainen, saattaa hän silloin puhua enemmän, kuin toinen voipi kuunnellakaan. Matin vikoihin kuuluu sekin, että usein olla silloin vaiti, kuin olisi parempi puhua, mutta välistä silloin puhua, kuin olisi parempi olla vaiti.

Matti on niin tuiki rehellinen mies, että hänen täytyy lainata sana varas toisesta kielestä. Hän on myöskin vakamielinen mies. Jyrkän kosken laskeminen, viiden askeleen päästä karhuun tähtääminen, ruutikellarin palavan katon sammuttaminen ei häntä vähääkään peloita. Sodassakaan ei hän koskaan ole oppinut juoksutaitoa. Hän ei koskaan pelkää vaaraa eikä vaarassa, mutta jälestäpäin on hän hyvin varova. Että hän on hidas ja myöhään joutuva, sen tietää koko mailma. Jos hän tapaa jonkun tutun tiellä, eipä hän ennätä tätä tervehtiä, ennekuin toinen on jo kappaleen matkaa sivutse. Kuitenkin tapahtuu, että hän, kovin kauvan mietittyään jotakuta asiata, joutuu erinomaiseen kiireesen. Miettiä pitkältä ja hätäillä sitte, on Matilla tapana. Hän on niin kauvan tullut joka paikassa myöhään, odotuttanut itseään ja tavannut muita, jotka ovat ennättäneet ennen häntä, että hän on joutunut suureen huoleen uusien rautateiden tarkka-aikaisuudesta minuutille. Mutta Matti on tarkka oppimaan; nyt on hänellä tapana usein, vakuuden vuoksi, tulla tiimaa aikaisemmin. Että Matti on itsepintainen kuin synti, senkin tietää koko mailma: hänen itsepintaisuutensa on hänen kestäväisyytensä nurja puoli. Minkä hän kerran on saanut päähänsä, sen tahtoo hän saada päätökseen. Missä hän on seisomassa, siinä hän seisoo; mutta jos se ei ole hänestä mieluista, niin se on turha vaiva häntä ruveta houkuttelemaan. Yksi Matin veljistä, pitkä mies, hukutti itsensä vesiämpäriin: ei se ollut helppo tehtävä, mutta hän tahtoi hukkua, ja hän hukkui. Aina tarvitsee Matti aikaa ajatella. Hän ei tahdo uskoa mitään uutta; mutta siihen taipuu hän vähitellen. Siksi häntä inhottavat kaikki uudet muodit ja tavat, mutta kun muut ovat niitä herenneet käyttämästä tapahtuupa niinkin, että Matti sitte vasta suostuu niihin. Hänen suvussaan on harvoja, jotka alkavat uutta, mutta monta, jotka pysyvät kiini vanhassa, Kun se, joka alkaa, heittää irti, jäävät kaikki ne muut pois. Ja ne, jotka eivät tee mitään, ovat hyvin ahkeroita moittimaan niitä, jotka jotakin tekevät.

Matin hitauteen kuuluu, että hän kärsii paljon, ennenkuin hän vihastuu, mutta kerran vihastuneena tulee hän ylimääräisesti vihaiseksi. Hän kantaa kärsivällisesti kovan katovuoden; mutta nurisee sopimattomalla ajalla langenneesta, vähäisestä sateesta. Hän suopi anteeksi sille, joka on hävittänyt hänen omaisuutensa, mutta jos joku on varastanut häneltä marhaminnan, siitä alkaa Matti käräjä-asian.

Matti rakastaa hevostaan, peltoaan, saunaansa, pajaansa ja tarkkaa vanhaa luotipyssyään. Muutamat veljistä käyvät kauppaa ja kulkevat maa- ja vesimatkoja. Mieluisimmin kuitenkin on Matti kotona, huoletonna huomesesta, ja pitää itsensä rikkaansa, kun hänellä tänä päivänä on rukiista leipää, puuroa, mujeita tahi silakoita ja potaateja. Hädän aikana syöpi hän petäjäistä. Kun hän on kylläinen omasta tahi muiden ruoasta, tapahtuupa niinkin, että hän laiskuttelee; sillä välillä on hän jäykkä työmies. Ei se olisi vaarallista, jos Matti paremmin laskisi tulonsa ja menonsa, sillä huomeneksi säästämisestä ei hän pidä lukua. Kun hän vuorottain hutuloipi ja näkee nälkää, rikastuvat muukalaiset hänen vahingollansa. Hän voipi nähdä kultaläjät jalkainsa edessä, mutta hän ei tule kättä ojentaneeksi niitä ottamaan. Matilla on hyvä luonnollinen ymmärrys, mutta kukaan ei tule niin helposti petetyksi kuin hän. Hän luulee tehneensä hyvän kaupan, kun hän vaihettaa vireän hevosensa ja saapi pattijalkaisen sijaan.

Muuten on Matti auttavainen, hyväntahtoinen vierailleen, luotettava, uskollinen; nukkuu talvella, valvoo kesällä, kuuntelee mielellään soitantoa, tekee kauniita lauluja ja hänelle on mieluista kaikki, mikä tarvitsee miettimistä. Hän on mestari arvaamaan arvoituksia ja sananlaskuja. Hän tahtoo käydä perusteellisesti kaikissa; hän kaivaa kaivonsa niin syväksi, juuri kuin hän tahtoisi kaivaa sen maan läpitse, ja jos hänellä lapsuudessa on sattunut katkismuksen luku kangertamaan, saattaa hän sitte vuosittain miettiä sitä, miksikä Jumala on hänen luonut tähän mailmaan.

Emme huoli kertoa Matin sievempitapaisista veljistä ja sisarista: ne ovat ulkomuodoltaan muiden siistimpäin ihmisten näköisiä ja kantavat aina Matin luontoa sisällisesti. Jumala siunatkoon sen leveän nyrkin ja rehellisen mielen! Matilla on hänen vikansa, Matilla on oma päänsä, mutta kun Herra tahtoo väännättää kiviä ylös maan päällä, lähettää hän Matin kivikkomäkeen. Tämä on Matin virka. Herra tietää parhaite mihinkä me kelpaamme.